Ruotsalaisseura Skellefteå AIK tiedotti keskiviikkona, että Juhamatti Aaltonen jättää seuran ja siirtyy Lahden Pelicansiin.

Pelicans tiedotti siirrosta hetkeä myöhemmin ja paljasti 33-vuotiaan maailmanmestarin sopimuksen pituuden: Aaltonen ei siirry seuraan vain loppukaudeksi, vaan mies nähdään Pelicans-nutussa myös ensi kaudella.

Aaltosella oli sopimus Ruotsiin myös ensi kaudeksi, mutta sopimus raukesi siirron myötä.

Aaltosen kausi SHL:ssä on mennyt täysin penkin alle, sillä hän pelasi runkosarjassa 35 ottelua ja teki vain yhden maalin sekä yhdeksän tehopistettä. Taituri tippui AIK:n pelaavasta kokoonpanosta tällä viikolla.

– Aaltonen ei ole vain yksi Liigan, vaan yksi koko Euroopan taitavimmista jääkiekkoilijoista. Viime aikaisia tuloksia Ruotsissa ei kannata liikaa tuijottaa, sillä ne ovat monen asian summa. Aaltosella on poikkeuksellisen valtava potentiaali, jonka ulosmittaaminen vaatii oikean ympäristön. Miehellä itsellään oli kova halu ja motivaatio tulla Lahteen, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.

Aaltonen pelaa ensimmäisen ottelunsa jo tulevana perjantaina, kun lahtelaiset kohtaavat KooKoon.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)