TPS nousi Liigan toiselle sijalla, kun JYP pehmeni Turussa kotijoukkueen edessä numeroin 4-1.

Henrik Tallinderin juhlaillan teemalla vietetty ilta alkoi kotijoukkueen kannalta harmittavasti, kun JYP siirtyi ottelussa 1-0 -johtoon. Tällä osumalla siirryttiin myös erätauon viettoon.

TPS tuli tasoihin toisen erän 13. peliminuutilla. Asialla Petrus Palmu, Ilkka Heikkisen ja Kaapo Kakon esitöistä. Heikkiselle syöttöpinna tarkoitti Liigassa 200:n pisteen rajan rikkoutumista.

Ottelun kolmanteen erään edettiin tasalukemista 1-1, mutta päätöserässä kaukalon tapahtumien johtamisesta vastasi TPS.

Teemu Väyrynen sipaisi isännät 2-1 -johtoon Palmun ja Jani Forsströmin syötöistä, kun erä oli vanhentunut vajaat kahdeksan minuuttia.

Lisää seurasi vajaa minuuttia myöhemmin, kun Aleksi Salonen taiteili uransa ensimmäisen Liiga-maalin TPS:n paidassa. Syöttöpisteet poimivat Väyrynen ja Simon Suoranta.

Onnistujien laajan rintaman täydensi Lauri Pajuniemi leimaamalla 4-1 -osuman tyhjään JYP-maaliin. Syötöt Pajuniemen sinettiin kirjattiin Patrick Bjorkstrandille sekä lopulta 1+2-pinnat tehneelle Palmulle.

– Hieno ilta ja hieno peli joukkueelta! Pelattiin jämpti peli kaiken kaikkiaan. Kieltämättä tuo omakin maali antaa iloista tunnelmaa, puntaroi Väyrynen seuransa sivuilla.

– Meillä on niin vahva porukka, että pystymme kääntämään pelejä. Vahva joukkue, jatkoi Väyrynen.Voiton myötä TPS nousi samalla Tampereen Tapparan ohi toiselle sijalle. TPS:ltä pisteitä löytyy 89. Tappara painaa puolestaan 86 pisteellä ottelun enemmän turkulaisia pelanneena. Joukkueet kohtaavat perjantaina Tampereella.

Lähde: TPS

https://twitter.com/HCTPS/status/1095746171342127104

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)