Tammi- ja helmikuu ovat hektistä aikaa jääkiekkoliigan siirtomarkkinoilla, kun sarjan häntäpään joukkueet kaupittelevat kärkipelaajiaan muille seuroille parantaakseen taloudellista tilannettaan.
Kauden 2018-19 tyhjennysmyynnit aloitti Ässät, joka lainasi suurimman tähtensä Sakari Salmisen loppukaudeksi HIFK:iin.
– Tulos on nähtävissä sarjataulukosta. Olemme epäonnistuneet urheilullisesti ja sen vuoksi joudumme tekemään taloudellisia toimenpiteitä, joilla turvaamme ensi kauden rakentamisen, Ässien vt. toimitusjohtaja Mikael Lehtinen kommentoi seuran verkkosivuilla.
Ässien sivuilla mainitaan, että säästökuuri tarkoittaa joidenkin pelaajien lähtemistä, joten Salminen ei jää ainoaksi nimeksi, joka jättää Ässät ennen siirtorajan umpeutumista. Siirtoraja menee kiinni 15. helmikuuta.
– Tämä ei missään nimessä ollut helppo päätös. Olemme eläneet kovalla kulukurilla ja onnistuneetkin kohentamaan taloustilannettamme merkittävästi, mutta tehdyt toimenpiteet eivät ole tässä tilanteessa riittäviä, kun jäämme ottelutapahtumien tuotoissa merkittävästi tavoitteesta.
– Näillä toimenpiteillä on erittäin suuri merkitys siinä, että pystymme pitämään pelaajabudjetin kilpailukykyisenä myös tulevalla kaudella.

































