Ilves on voittanut TPS:n 4-3 jääkiekon Liigan keskiviikon ainoassa kamppailussa. Teemu Rautiaisen kolmannen erän alun rannelaukaus jäi taiston voittomaaliksi.
Ilves johti toisessa erässä jo 3-0, kunnes Samuli Vainionpää sai viiden minuutin rangaistuksen ja ulosajon selästä taklaamisesta. Mies teloi tilanteessa Nuorten Leijonien MM-kullan ratkaissutta Kaapo Kakkoa.
TPS rankoi Ilvestä tylysti seuranneen viiden minuutin ylivoiman aikana. Ilari Filppula iski 1-3-kavennuksen, ja Kakko tykitti kaksi osumaa tuoden isännät tasoihin 3-3:een.
Ilves keräsi kuitenkin siis rivinsä päätöserässä. Voittomaalin tehnyt Rautiainen kasasi ottelussa tehot 1+2.
TPS:n Oskari Siiki sai kolmannen erän loppupuolella ulosajon korkean mailan vuoksi.

































