
Ilves teki päättyneellä tilikaudella historiallisen liikevaihdon. Viivan päälle jäi myös melkoinen liikevoitto.
Ilveksen Liiga-joukkueen ja U20-joukkueen taustayhtiö Ilves-Hockey Oy:n liikevaihto tilikaudella 1.5.2022 – 30.4.2023 oli 14,7 miljoonaa euroa, joka on yhtiön ennätyslukema. Edellisellä tilikaudella liikevaihto oli 11,1 miljoonaa euroa.
Tilikauden tulos oli päättyneellä tilikaudella 1,2 miljoonaa euroa voittoa. Edelliskaudella voitto oli tuplasti isompi, 2,4 miljoonaa euroa.
Yhtiö toimi nyt ensimmäistä kertaa koko kauden uudella Nokia Arenalla. Siirtyminen uuteen toimintaympäristöön on tarkoittanut uusien liiketoimintamahdollisuuksien ohella myös kustannusten nousua. Myynnin voimakkaan kasvun myötä talous oli kuitenkin tasapainossa ja tulos oli odotusten mukainen.
Ilves saavutti menneellä kaudella toista kertaa peräkkäin pronssimitalin. Se pelaa myös toisena peräkkäisenä vuonna CHL:ssä.
Lue myös: Tappara hankki Ilveksen entisen maalitykin
Lue myös: Kaksi suomalaista pääsi juhlimaan AHL:n mestaruutta