HIFK julkaisi perjantaina tukun jatkosopimuksia. HIFK kertoi, että kuusi tuoretta SM-pronssimitalista jatkavat Stadissa myös ensi kaudella.
Yksi jatkon tehneistä oli puolustaja Joonas Lyytinen, joka allekirjoitti HIFK:n kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen.
Lyytinen, 26, siirtyi HIFK:hon kesken kauden 2018-2019. Hän siirtyi Helsinkiin Nashvillen NHL-organisaatiosta. Puolustaja on innoissaan, kun tulevaisuus on taas ensi kauden osalta turvattu.
– Totta kai hyvä fiilis. Jatkumoa menneelle 2,5 vuodelle. Erittäin innoissani olen ollut tämän 2,5 vuotta IFK:n mukana ja se, että saan vielä ainakin vielä yhden vuoden jatkaa sitä. Olen erittäin innoissani uudesta ja tulevasta, Lyytinen sanoiHIFK:n verkkosivujenhaastattelussa.
Lyytinen tuli HIFK:n riveihin kehittymään. Lyytinen tunnetaan hyvänä kiekollisena puolustajana, mutta HIFK:ssa hän halusi kehittää kaikkia osa-alueita.
– Kyllähän se isoin homma oli se, että saa pelin taas sille omalle tasolle ja kehitysaskeleita ottaa vähän jokaisella kentän osa-alueella. Viime kausi sen mielestäni näytti, että niitä askeleita ollaan otettu eteenpäin. Toivottavasti sama kehitys jatkuu ensi kaudella ja saadaan niin joukkueena kuin yksilöinäkin tulosta esiin.
Lyytinen pelasi päättyneellä kaudella koko uransa tehokkaimman kauden. Hän summasi runkosarjan 34 otteluun puolustajalle kovat tehot 12+10=22.
– Sain pitkän kesän alle ja olin parhaimmassa kunnossa kuin koskaan. Voi luottaa siihen, että pärjää. Mutta sitten tietysti myös se henkinen puoli. Kyllä mä aika paljon jumppasin myös tuota pääkoppaa viime kaudella. Se oli varmasti osasyynä siihen, että pystyin sitä omaa pelisuoritusta nostamaan ja pitämään sen korkealla tasolla läpi kauden, Lyytinen analysoi.
HIFK:n päättynyt kausi oli pettymys. Se putosi välierävaiheessa TPS:lle ja kausi päättyi pronssimitaleihin. Mitali oli väärää väriä.
– Kyllä me se mestaruus ensi vuonna otetaan, Lyytinen sanoi painokkaasti.
Teksti Ville Hirvonen




























