Jääkiekon SM-liigan sarjajohtaja Oulun Kärpät kävi perjantaina hakemassa 2-0-vierasvoiton HIFK:sta. HIFK:n kiri jäi piippuun kolmannessa erässä.
Kärpät meni kahden ensimmäisen erän aikana kahden maalin karkumatkalle ja pelasi sen jälkeen oppikirjasta otettua vieraspelaamista. Kärpät otti HIFK:n vahvuudet pois ja puolusti tiiviisti. HIFK:lle aiheutti tuskaa maalittomuus.
– Mitä pidempää mennään maaleitta, niin se homma yleensä menee sitten vähän tuskan puolelle. Yksi maalikin olisi auttanut paljon. Eihän Kärpät ihan sattumalta ole tuollaista pistemäärää kerännyt ja ole sarjakärjessä. Kyllä he pelasivat etenkin kolmannessa erässä tosi jäädyttävää kiekkoa, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kommentoi illan ottelua.
HIFK:lla oli ottelussa useampikin tolppalaukaus. Peli olisi ollut täysin eri tarina, jos edes yksi niistä laukauksista olisi mennyt maaliin asti.
– Kyllä se näin on. Kyllä se yksi maali ohjaa kuitenkin aika paljon sitä pelaamista. Sitten Kärpät sai meidän näkökulmasta aika halvan toisen maalin toisessa erässä. Yksi maali olisi meitä auttanut siinä paljon. Siinä mielessä nämä ovat vähän uskonasioita. Kärppiä vastaan kahden maalin tappioasema ei ole mahdottomuus, mutta pitkä tie se on, Pikkarainen myönsi.
Ottelua oli seuraamassa myös HIFK:n tällä kaudella erotettu entinen päävalmentaja Ari-Pekka Selin, joka on Pikkaraisen läheinen ystävä. Kaksikon välit ovat edelleen hyvät.
– Kyllä me soitellaan ja yksi päivä piti mennä syömään, mutta ”Atun” lento sitten peruuntui lumisateen vuoksi. Mutta meillä on edelleen ihan kivat välit, Pikkarainen kertoi.
Antoiko Selin jotain neuvoja Kärpistä?
– Ei hän tänään antanut, Pikkarainen totesi.
Pikkaraisen siirtyminen päävalmentajaksi kesken kauden jätti HIFK:n valmennustiimin vajaaksi. A-junioreista löytyi apuja, sillä Kari Kalto nostettiin edustusmiehistöön. Kalto jatkaa tehtävässä myös ensi kaudella.
– Suurin merkitys on tähän hetkeen on siinä, että hänellä hyvä tuntuma näihin meidän nuoriin pelaajiin. Tuossa on kymmenkunta sellaista pelaajaa, joita hän on valmentanut. Sitten hän hoitaa noita meidän kuntoutettavien pelaajien jäitä ja taitojäitä ja vapauttaa sitä kautta muiden aikaa muuhun käyttöön. Siinä mielessä todella iso apu meille. Hän tulee tietysti tästä läheltä ja on nähnyt paljon meidän pelaamista, joten ei tule ihan outoon paikkaan, Pikkarainen sanoi.
Ville Hirvonen, Helsinki
































