HIFK sai heikon alun pudotuspeleilleen SM-liigassa, kun se hävisi ensimmäisen puolivälierän Turussa TPS:lle 0-2.

HIFK aloitti ottelun ihan pirteästi, mutta taso laski pelin vanhetessa.

– Ihan hyvä startti meiltä ja ensimmäinen erä oli sitä, mitä lähdettiin hakemaankin, HIFK:n vastuuvalmentajana toiminut Samuel Tilkanen aloitti.

Toisessa erässä samaa IFK:ta ei enää nähty. Sen sijaan TPS nosti tasoaan.

– Toiseen erään ei päästy enää siihen samaan peliin kiinni. Tepsi nosti vähän tasoaan ja meillä jäi vähän tuonne pukukoppiin, Tilkanen harmitteli.

Sama kaiku oli askelten myös päätöserässä. TPS puolusti ja HIFK puski seinään.

– Kolmanteen erään ei saatu sitä iskua päälle, mitä tähän kovaan kamppailupeliin olisi vaadittu. Analysoidaan peli rauhassa ja opitaan tästä ja ollaan parempia sitten seuraavassa, Tilkanen päätti.

HIFK:n päävalmentaja Ville Peltosella oli koronatartunta, eikä hän ollut penkin takana. Sarja jatkuu tiistaina Helsingissä.

Lue myös:Lauri Marjamäki latasi: ”En varmaan tunne joukkuetta tarpeeksi hyvin”

Lue myös:HIFK jäi tylysti nollille Turussa, Ilves raateli Kärpät – näin pelattiin SM-liigan pudotuspeleissä sunnuntaina

LUE MYÖS: Saga Andersson avautui naisten seiväsfinaalin tapahtumista (UrheiluAreena.fi)