Pelicans kaatoi keskiviikkona jo neljännen kerran HIFK:n jääkiekon SM-liigan runkosarjassa. Stadilaiset eivät onnistuneet siis kaatamaan lahtelaisia kertaakaan.
Keskiviikkona Pelicans oli Helsingissä vahvempi lukemin 6-3. HIFK tuli pelin alkuun vahvasti, mutta sitten ote kirposi.
– Aika ristiriitainen olo. Pelissä oli paljon hyvää, mutta lopputulos tietenkin harmittaa. Meillä oli hyvä lähtö peliin, mutta sitten tuli halvat maalit ja ne vähän jähmettivät meitä ja menetimme momentumin pitkäksi aikaa. Toisen erän alku oli hyvä, mutta sitten taas tuli halpa maali. Pääsimme sen jälkeen vielä hieman takaisin peliin, mutta kolmannen erän alun iso jäähy teki matkasta pitkän. Hävisimme pelin maalinedustoilla. Siellä olimme vastustajaa heikompia, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kommentoi ottelun jälkeen.
Pelicans on ollut yksi tämän kauden pirteimpiä positiivisia yllätyksiä. Neljän voiton saldoa HIFK:sta voidaan pitää myös hyvin vahvana näyttönä. Ei ole sattumaa, että lahtelaiset veivät tällä kaudella kaikki keskinäiset runkosarjakohtaamiset.
– Pitää antaa Pelicansille tunnustusta. He ovat työteliäs ja suoraviivainen joukkue. Erittäin ahneesti pelaavat maalia kohti. Ei ole sattumaa, että he ovat tehneet seitsemään peliin 39 maalia. Se on kova saldo, Pikkarainen kehui vastustajaa.
HIFK:n taistelu paikasta kuuden parhaan joukossa jatkuu viikonloppuna. Perjantaina joukkue matkustaa Hämeenlinnaan ja lauantaina TPS tulee Helsinkiin.
– Tämä peli pitää huomenna käsitellä ja laittaa askelmerkit kohti perjantaita. Peli kerrallaan tässä mennään. Sitten kun 60 peliä on täynnä, niin siinä on se tulos mitä pitää kunnioittaa. Sitten on lähtöruutu johonkin suuntaan, Pikkarainen linjasi.
Ville Hirvonen, Helsinki
































