Jääkiekon SM-liigan välierät alkoivat perjantaina. HIFK kävi jo lähellä yllätystä Tapparaa vastaan, mutta lopulta Tappara voitti vasta toisessa jatkoerässä.

Pelikello pysähtyi Nordiksella vasta aikaan 93.49, kun ratkaisu viimein syntyi.

Kiekko pelattiin maalin eteen ja Veli-Matti Savinainen ratkaisi pelin Tapparalle.

Tappara johtaa välieräsarjaa nyt voitoin 1-0 ja heti huomenna jatketaan Helsingissä.

HIFK johti 2-1 varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille saakka, mutta sitten Tappara nousi rinnalle ja tilanteesta 2-2 lähdettiin ensimmäiseen jatkoerään.

HIFK löi Helsingissä alkutahdit. Aleksanteri Kaskimäki teki ajassa 7.31 komean soolomaalin ja huudatti ensi kertaa Nordista.

Tapparan vastaus tuli vielä saman erän puitteissa. Waltteri Merelä pääsi jatkamaan oman irtokiekkonsa sisään ja peli oli 1-1.

HIFK:n 2-1-johtomaali syntyi toisen erän puolivälin jälkeen. Tapparan puolustus sekoili omituisesti ja Iiro Pakarinen pääsi painamaan jo kevään viidennen maalinsa.

Ottelun lopussa Tappara haki vielä ilman maalivahtia tasoitusta ja lopulta se tuotti myös tulosta. Petteri Puhakka niittasi 2-2-tasoituksen ajassa 59.08.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jokereille melkoinen “pillipiiparifarssi” (KiekkoUutiset.fi)