Lukko selvisi säikähdyksestä ja eteni jääkiekon SM-liigan välieriin torstaina. Raumalaiset kukistivat Ilveksen vieraissa 5-2.

– Hyvät fiilikset tietenkin. Katkaisupeli on aina vaikea, mutta me oltiin hyvin latauduttu. Puolustusvoitto saatiin ja ollaan nyt jatkossa. Ei ihan parasta Lukkoa, mutta täytyy olla tyytyväinen siihen puolustusmoraaliin ja -asenteeseen, joka oli tuossa pelin lopussa, Lukkon valmennustiimiin kuuluva Erik Hämäläinen sanoi lehdistötilaisuudessa.

Lukko johti ensimmäisellä tauolla 2-0. Ilves tuli kuitenkin kahdella pikamaalilla rinnalle toisen erän alussa, mutta Lukko vastasi yhtä nopeasti eikä enää katsonut taakseen.

– Oltiin energisiä tuossa alussa ja päästiin 2-0 -johtoon. Sitä en tiedä sitten taas, että mistä johtui, että päästettiin pelistä irti toisen erän alkuun. Päästettiin Ilves-tasoihin, mutta saatiin siihen nopeasti kaksi maalia ja päästiin pelin päälle. Kolmannessa erässä Ilves-laittoi meidät ahtaalle ja antoi painetta, Hämäläinen kommentoi ottelun kulkua.

Lukko vei ottelusarjan nimiinsä suoraan voitoin 3-0. Nyt Raumalla vain odotellaan tulevan välierävastustajan nimeä.

– Ei olla vielä päätetty niin pitkälle, että mitä tehdään. Nautitaan nyt tästä voitosta ja mietitään sitten myöhemmin miten tästä jatketaan eteenpäin, Hämäläinen kertoi.

https://twitter.com/TeamRaumanLukko/status/1385289831106875397

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)