HELSINKI.HIFK julkaisi maanantaina ensi kauden valmennustiiminsä. HIFK:n uudeksi päävalmentajaksi nousee kiekkolegenda Ville Peltonen.

Hänen tiiminsä kenties mielenkiintoisin nimi on entinen huippupuolustaja Cory Murphy, joka saavutti tänä keväänä Ruotsin hopeaa Röglessä.

Murphy, 43, on HIFK:lle tuttu mies. Hän pelasi yhden kauden HIFK:ssa 2006-2007, jonka jälkeen hän eteni aina NHL:ään asti. Murphy on kotiinpaluusta innoissaan.

– Minä näen tämän kotiinpaluuna. Pelasin HIFK:ssa vain yhden kauden, mutta se vuosi oli minulle erittäin arvokas pelaajana. Sain todistaa, mitä on olla HIFK:n pelaaja ja mitä tarkoittaa, kun sen paidan laittaa päälle. Se auttoi minua saavuttamaan kaksi suurta tavoitetta pelaajana: pääsin Kanadan MM-joukkueeseen ja voitin MM-kultaa ja pääsin sen jälkeen NHL:ään, Murphy sanoi.

Murphy pelasi HIFK:ssa aikonaan todellisen tykkikauden. Hän iski 45 runkosarjan otteluun kovat tehot 13+37=50.

– Jos en olisi koskaan siirtynyt IFK:hon, ei kumpikaan noista olisi varmasti koskaan toteutunut. IFK:lla on erityinen paikka sydämessäni ja odotan innoissani, että pääsen hommiin, Murphy sanoi.

Peltonen ja Murphy tuntevat toisensa jo pitkältä ajalta. Tiet eivät tosin kohdanneet IFK:ssa, vaan NHL:n Florida Panthersissa.

– Minä ja Ville tunnemme toisemme jo vuosien takaa. Pelasimme joukkuekavereina Florida Panthersissa. Tunnen hänet joukkuekaverina ja ihmisenä. Hän otti minuun yhteyttä ja kysyi voisiko tämä olla mahdollista. Tunnen myös (urheilujohtaja) Tobiaksen (agenttitoimisto) ACME:n vuosilta. Meillä oli heti hyvä yhteys ja näen tämän ihan fantastisena mahdollisuutena itselleni ja olen siitä todella kiitollinen.

Päävalmentaja Peltonen on tiimiinsä tyytyväinen. Murphyn lisäksi siihen kuuluvat Samuel Tilkanen, Ari Halttunen, Jan Lundell ja Jussi-Pekka Kurtti. Liigajoukkueen ja HIFK:n juniorien pelaajakehitysvalmentajaksi on nimitetty Kimmo Kuhta.

– Todella hieno tiimi. Meidän se yhteinen ajatus on intohimo jääkiekkoa kohtaan. Uskotaan itsemme ja pelaajien kehittämiseen. Meillä on paljon kansainvälistä kokemusta ja meillä Coryn kanssa pieni yhteys myös tämän Saksan kautta. Me halutaan olla parempia tänään. Meillä on selvät vastuu-alueet ja hyvä tieto siitä, mitkä on kenenkin vahvuudet. Pelaajien läheltä valmentaminen on tärkeää yksilön kehittymisen kannalta ja halutaan juuri sillä varmistaa, että kasvetaan sisältä koko ajan, Peltonen mietti.

HIFK:n maalivahtivalmennus jatkaa tutuissa käsissä. Jan Lundell jatkaa seuran maalivahtivalmentajana. Hänen meriittilistansa on pitkä. Hän koulinut muun muassa Ville Hussosta ja Kevin Lankisesta NHL-tason veskareita. Myös Ari Halttunen tekee paluun HIFK:hon.

– Lunkasta voi sanoa sen verran, että IFK:n maalivahtivalmennus on jo ihan kansainvälisestikin tunnettua. Hänellä on erittäin kova ekspertiisi siinä ja erittäin hieno homma, että Lunkka on meidän tiimissä. Arska (Ari Halttunen) on erittäin pätevä ammattilainen. Jääkiekkoon ja urheiluun muutenkin on tullut erittäin paljon analytiikkaa mukaan valmennuksen ja pelaajakehityksen tueksi. Siihen uskon, että tarvitaan ammattilainen, joka pystyy myös sitä kautta kehittämään meidän toimintaa. JP (Kurtti) on ansainnut kyllä luottamuksen ja arvostuksen fysiikka – ja ravintopuolella. Odotan innolla kyllä sitä yhteistyötä.

HIFK:n junioreita aiemmin valmentanut Kimmo Kuhta palaa myös edustusjoukkueen mukaan. Kuhdasta ja Peltosesta tuli hyviä ystäviä mestaruusvuonna 2011.

– Kiben mukana oleminen on selvä strateginen satsaus IFK:n omien pelaajien kasvamiseen seuran sisällä. Siihen olen erittäin tyytyväinen. Haluan, että IFK:n omia nuoria pelaajia nousee myös IFK:hon. Ei pelkästään Liigaan, vaan myös meille. Siinä on sellainen pidemmän tähtäimen tavoite tietenkin, Peltonen linjasi.

Teksti Ville Hirvonen

https://twitter.com/HIFKHockey/status/1394232355309641728

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)