
Ässät tiedottaaverkkosivuillaan, että Janne Vuorinen aloittaa Ässien urheilujohtajana 1. lokakuuta. Vuorinen saapuu Poriin Helsingin Jokereista, jossa hän toimi pelaajakoordinaattorin tehtävissä. Vuorisen sopimus on voimassa kauden 2025 – 2026 loppuun asti.
Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen ei peittele tyytyväisyyttään Vuorisen rekrytointiin liittyen.
– Olemme jo pitkään olleet tietoisia siitä, että kehitysjohtaja Tommi Kerttulan pesti päättyy vuoden 2023 lopussa. Nyt meille tarjoutui mahdollisuus kaapata yksi alansa ehdottomia huippuosaajia Suomessa ja toimimalla hyvissä ajoin urheilustrategiamme mukaisesti, mahdollistamme myös Janne Vuorisen hyvän perehdytyksen organisaatioomme ja Liigan toimintatapoihin, Ässien toimitusjohtaja taustoitti rekrytointiprosessin poikkeuksellista aikataulua.
– Keskustelumme Jannen kanssa etenivät alusta lähtien erittäin hyvässä hengessä ja yhteinen näkemys löytyi nopealla aikataululla. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että saamme hänet vahvistamaan organisaatiotamme, Lehtinen kommentoi Ässiensivuilla.
39-vuotias Janne Vuorinen on iästään huolimatta jo erittäin kokenut jääkiekkoammattilainen. Hän on toiminut NHL Central Scoutingin palveluksessa vuodesta 2005 lähtien ja kyseinen pesti jatkuu edelleen.
Vuonna 2009 Vuorisesta tuli Espoo Bluesin pelaajakoordinaattori ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli Bluesin urheilujohtaja. Vuorisen aikakaudella Blues saavutti SM-hopeaa 2011 ja lisäksi Blues voitti Aaro Kivilinnan nimeä kantavan parhaan seuran muistopalkinnon kolmella peräkkäisellä kaudella Vuorisen aikana.
Syksystä 2013 lähtien Vuorinen toimi pelaajakoordinaattorina Helsingin Jokereissa, jonka organisaatiosta Vuorinen irtisanoutui syksyllä. Vuorisella on ammattivalmennuksen Bachelor tutkinto ja Master -tutkinto urheilujohtamisesta.
Vaikka Ässillä on lokakuun alusta lähtien kaksi urheilupuolen johtajaa, vastuualueet ovat selvät. Tommi Kerttulan vastuulla on kuluvan kauden joukkueen rakentaminen ja sen urheilujohtaminen. Tämän jälkeen hänen tehtäväkuvansa täsmäytetään yhdessä toimitusjohtajan ja urheilujohtajan kanssa.
Janne Vuorinen keskittyy kauden 2023 – 2024 joukkueen sekä sitä seuraavien kausien joukkueiden rakentamiseen.
Lähde: Ässienverkkosivut
Lue myös: Pelicansin tähtihankinnan kausi ohi – ”Ketuttaa kuin pientä sikaa”