Virolaisjoukkue Viljandi Metalin syöttöpeli oli lopulta liian kovaa LP Kangasalan naisille Mestaruusliigan Final Sixin sijoitusottelussa lauantaina. Viljandi sijoittui näin viidenneksi ja LP Kangasala kuudenneksi. Viljandin voittonumerot olivat 3-1 (18-25, 25-22, 25-16, 25-20).
Viljandi syötti otteluun peräti 18 ässää, joista 13 yhteensä toiseen ja kolmanteen erään.
– 34 ässää kahteen peliin, ei paha. Asenne ratkaisi tänään, kuten jo eilen epäilin. Nyt saimme hyökättyä loppuun asti, Viljandin valmentaja Peeter Vahtra totesi.
Vahtra oli tyytyväinen myös kakkospassariinsa Kadri Siroon, joka tuurasi Julija Mönnakmäetä 1,5 erää.
– Siro on juuri vasta 17 täyttänyt pitkäkätinen passari, josta odotan erittäin paljon Viron lentopallolle hyvää.
Avauserää LP Kangasala hallitsi koko ajan, kuten Viljandi toista. Kolmas oli jo luku sinänsä, kun ensin LP Kangasala nousi Viljandi 6-0 -alun jälkeen jo 10-9- johtoon romahtaakseen Viljandin syöttömyllyn myötä 25-16 -tappioon. Neljäs erä oli sekin virolaisten hallussa.
– Pelimme kaatui tänäänkin vastaanottoon.Torjunnat kuitenkin voitimme 13-6, johon olen jossakin määrin tyytyväinen. Vastaanottoon enkä puolustukseen ole tyytyväinen. Viljandi on erittäin hyvä ja ryhdikästä lentopalloa pelaava joukkue. He toivat liigaan erittäin hyvän ja tasokkaan piristyksen, LP Kangasalan valmentaja Ismo Tahvanainen totesi.
































