Leo Komarov teki Sveitsi-ottelussa Leijonien toisen maalin. Komarov oli sopivasti ronkkimassa kiekkoa häkkiin maalin edustalta, kun sveitsiläiset eivät saaneet pidettyä häntä kurissa.

– Toivottavasti tulee lisääkin maaleja. Kyllähän mä siellä maalin edustalla olen, mutta aina se ei vain pomppaa sieltä, Komarov kertoi.

Kahden ensimmäisen ottelun tehottomuudesta Leijonat pääsi eroon. Komarovin mukaan asiaan ei tarvittu poppakonsteja.

– Ei meillä erikoista suunnitelmaa ollut. Eiköhän me kaikki tajuta tässä vaiheessa, että pitäisi ajaa maalille. Mutta aina ei vain päästä sinne. Joskus siellä voi seisoa ihan vapaana, mutta joskus on kaksi jätkää pitämässä siellä.

Komarov paljasti myös, mitä hän erikoisella tuuletuksellaan pyrki esittämään. Kyse oli suositusta Putous-hahmosta.

– Jani-Petteri. En mä sitä Venäjällä ole katsonut, mutta nyt mä olen vasta syttynyt siihen.

Samalla tuuletuksella Komarov ei usko jatkavansa.

– En mä usko. Toi oli sovittu jätkien kanssa etukäteen.

Sveitsin fyysiselle pelille Komarov antoi arvostusta, mutta povee Kanada-pelin fyysisyyden olevan paljon korkeammalla tasolla.

– Sveitsi olikova ja vaarallinen. Kanada on kyllä sitten ihan eri peli. Siihen on vielä pitkä matka.