Jukka Jalosen Ruotsin EHT-turnaukseen nimetyssä miehistössä ei ole mukana yhtään Nuorta Leijonaa vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoista. Mikael Granlundin poisjäännin taustalla on selkeä selitys. Nuorukaisen täytyy välillä huilata, jotta Granlund on iskussa kevään tosipeleissä.
Jalosen mukaan myös Kärppien Miikka Salomäki ja Jokereiden Teemu Pulkkinen ovat yhä mukana seurannassa kevään kotikisoja ajatellen.
– Granlundin lepuuttamisesta on sovittu jo aiemmin syksyllä. Jo ennen kauden alkua päätettiin, että Mikael lepää ja harjoittelee tämän maajoukkuetauon aikana, Jalonen kommentoi maanantaina joukkueen julkistamistilaisuudessa.
– Salomäki on yhä vahva ehdokas Nuorista Leijonista. Myös Pulkkisella on vielä mahdollisuudet nousta kevään leiriryhmään mukaan, Jalonen jatkoi.

































