Rafael Nadal ei jättänyt norjalaispelaaja Casper Ruudille mahdollisuuksia Ranskan avointen loppuottelussa.
Ruud hävisi kolmieräiseksi jääneen loppuottelun selvin numeroin 3–6, 3–6 ja 0–6. Ruud ei kuitenkaan ollut tästä moksiskaan, vaan osasi arvostaa pääsyä arvostetun turnauksen loppuotteluun.
– Toivoin, että olisin voinut tehdä ottelusta tiukemman ja kaikki nämä asiat, mutta tulevaisuudessa voin toivottavasti kertoa lapsenlapsilleni, että pelasin Rafaa Chatrierissä finaalissa, ja he luultavasti sanovat: ”Vau, teitkö ?, Ruud sanoi.
23-vuotias Ruud on ollut tennisammattilainen vuodesta 2015 lähtien. Maailmanlistalla hän on tällä hetkellä kuudentena.
Tällä kaudella hän on kerännyt palkintorahoja yli 2,8 miljoonan dollarin edestä.































