
Ensimmäiset MM-kisoihin valmistautuvat joukkueet pelasivat kenraaliharjoituksensa keskiviikkona. Saksa oli yllättävissä vaikeuksissa.
Saksa kohtasi harjoitusottelussa Omanin ja joutui yllättävän tiukoille ottelussa. Lopulta Saksa puristi kuitenkin 1-0-voiton Niclas Fullkrügin kymmenen minuuttia ennen loppua tekemällä maalilla.
Edellisten MM-kisojen finalisti Kroatia joutui niin ikään tiukkaan paikkaan kohdatessaan toisen MM-kisamaa Saudi-Arabian. Kroatia voitti ottelun 1-0 Andrej Kramaricin 82. minuutilla tekemällä maalilla.
MM-kisoissa pelaavat Iran ja Tunisia kohtasivat toisensa Tunisian viedessä pelin nimiinsä 2-0-numeroin. Puola puristi Krzystztof Piatekin 85. minuutin maalilla 1-0-voiton Chilestä.
MM-kisoista rannalle jäänyt Ruotsi pisti Meksikon ahtaalle voittaen 2-1. Marcus Rohden vei toisen puoliajan alussa Ruotsin johtoon, mutta Alexis Vega tasoitti. Mattias Svanberg teki voittomaalin kuusi minuuttia ennen loppua.
Lue myös: Argentiina vakuuttava kenraaliharjoituksessaan
Lue myös: Jalkapallon MM-kisoissa tehtiin iljettävää historiaa myös 1978