Naisten koripallon ammattilaissarja WNBA saa on saamassa kolme laajennusjoukkuetta. Sarjassa pelaa nykyään 12 joukkuetta, mutta määrä on parin vuoden kuluttua nousemassa 15 joukkueeseen.

Vuonna 2025 WNBA saa uuden joukkueen, kun Golden State Valkyries tulee mukaan.

Torontoon on määrä perustaa WNBA:n laajennusjoukkue 2026. Historiaa tehdään silloin, koska ensi kertaa WNBA laajenee Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle.

Rose Garden Reportin mukaan WNBA olisi laajentumassa myös Portlandiin. Siellä pelataan jo miesten NBA-koripalloa, kuten muissa laajennuskaupungeissakin San Franciscossa (Golden State) ja Torontossa.

WNBA:n ensimmäinen kausi pelattiin 1997. Sarjan bisnes on ollut välillä hakusessa, mutta pelaajapalkat ovat parhaimmillaan jo satojatuhansia kaudessa. Nostetta on ollut näkyvissä.

Silti WNBA on hyvin hyvin kaukana NBA:n tasosta. NBA:ssa parhaat pelaajat tienaavat vuodessa summan, jonka tienaamiseen WNBA-tähdillä menisi yli sata vuotta.

Suomalaisista WNBA:ssa on pelannut Awak Kuier, joka tosin tänä vuonna päätti pelata vain Euroopassa. Kuier saattaa palata WNBA:han ja sinne saattaa tulevina vuosina päätyä lisääkin suomalaisia työpaikkojen määrän kasvaessa laajennusjoukkueiden myötä.

Lue myös:LeBron James mitaleille pituushypyssä?

LUE MYÖS: Näkökulma: Tähtisikermän haamu vai Mestarien liigan musta hevonen? (FutisUutiset.fi)