
Wilma Murto, Elina Lampela ja Saga Andersson hakevat tänään maanantaina finaalipaikkaa Budapestin MM-kisojen seiväshypyn karsintakilpailusta.
– Uusi tilanne. Huomaan selkeästi eron siinä, valmistautuuko MM-kisoihin niin, että pääsiskö ehkä finaaliin tai pääsiskö palkintopallille, Murto viittasi omiin ja muiden odotuksiin MM-joukkueen mediatilaisuudessa.
– Olen silti pystynyt ottamaan viime viikot maltillisesti. Isoin tehtävä on ollut, että olisin fyysisesti ja psyykkisesti mahdollisimman latautunut sekä palautunut ja valmis, Murto jatkoi.
Viime kesänä ulkoratojen Euroopan mestaruuden ja talvella halliratojen vastaavan tittelin voittanut Murto on kilpaillut läpi kesän erinomaisella tasolla. Heinäkuun lopussa Lontoossa Timanttiliigassa hypätty 480 toi voiton ja kertoi, että uudet seipäät toimivat hyvin.
– Kevään ja alkukauden jälkeen on hyvä luotto siihen, että fysiikka ja tekniikka pelaavat, Murto painotti.
Lupaavaa kieltä kertoi myös Murron viimeinen hyppyharjoitus kotimaassa ennen Budapestiin lähtöä.
– Hypyt olivat samanlaisia ja rima korkealla. Se on hyvä merkki.
Karsintaraja on 465 ja rima nousee Budapestissa tyyliin: 420, 435, 450, 460, 465.
– Aloituskorkeus taas katsotaan verryttelyn perusteella. Riippuu fiiliksestä, 435 tai 450, Murto totesi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Lue myös:Saga Vannisen tulos ei vastannut odotuksia – silti potentiaalia olympiavoittajaksi