Ronald Koeman sai lähteä Hollannin jalkapallon MM-kisaurakan päätyttyä pettymykseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Marokkoa vastaan. Uutta päävalmentajaa kartoitetaan jo.

Toimittaja Nicolo Schiran tietojen mukaan Hollannilla on kaksi isoa ehdokasta kotimaasta. Kandidaateiksi Koemanin seuraajaksi ovat nousseet Arne Slot ja Erik ten Hag.

Slot johdatti Liverpoolin Valioliigan mestaruuteen kaudella 2024-25. Hollantilainen sai kuitenkin potkut toisen kautensa päätteeksi, joka päättyi viidenteen sijaan. Slot valmensi ennen Liverpoolia Feyenoordia Hollannin Eredivisiessä.

Ten Hag luotsasi Valioliigassa Manchester Unitedia vuosina 2022-2024. Hän on työskennellyt päävalmentajana myös Ajaxissa Hollannissa ja Saksan Bundesliigassa Bayer Leverkusenissa.

Ten Hagin kaksi viimeistä pestiä Man Unitedissa ja Leverkusenissa päättyivät potkuihin. Leverkusenissa hollantilainen kesti vain kaksi kuukautta viime kauden alussa.

Hollanti hävisi MM-kisojen pudotuspelin Marokkoa vastaan rangaistuspotkukilpailussa tiistain vastaisena yönä.

LUE MYÖS: Suomen A-maajoukkuehiihtäjällä lähti lapasesta leirillä – ”Panobussi” (UrheiluAreena.fi)