
Kauden kolmas Grand Slam -turnaus, Wimbledon pyörähtää käyntiin vajaan kahden viikon päästä. Turnauksen päätös kieltää venäläisten ja valkovenäläisten pelaajien osallistuminen on kuohuttanut tennispiireissä viime kuukausina. Yhdysvaltain tennisliitto tiedotti tiistaina omasta kannastaan asiaan elo-syyskuussa pelattavaa US Openia silmällä pitäen.
Liitto kertoi, että se sallii venäläisten ja valkovenäläisten pelaajien osallistumisen US Openiin. He joutuvat kuitenkin kilpailemaan neutraalin lipun alla.
Samalla jyrkän kannan asiaan ottaneen Wimbledonin päätös näyttäytyy entistä poikkeuksellisempana. Monet huippupelaajat ovat ottaneet kevään ja alkukesän kuluessa kantaa maailman kuuluisimman tennisturnauksen päätökseen. Oman kantansa esittivät myös maailmankiertueita pyörittävät ATP ja WTA, jotka eivät jaa ranking-pisteitä tämän vuoden Wimbledonista.
Wimbledonin kohdalla tämä on saanut monet huippupelaajat epäröimään osallistumistaan. Tämä vaikutti epäilemättä osaltaan myös US Openin kohdalla omaksuttuun sallivampaan linjaan.
Vaikka venäläiset ja valkovenäläiset pelaajat pääsevät pelaamaan US Openiin, on maailmanlistan 3. sijalla majailevan Novak Djokovicin osallistuminen vaakalaudalla. Kovaan vireeseen ennen Ranskan avoimia yltänyt Djokovic ei ole ottanut koronarokotetta, eivätkä Yhdysvaltojen maahahnmuuttoviranomaiset päästä edelleenkään maahan rokottamattomia matkustajia.
Djokovic jäi samasta syystä sivuun Australian avoimesta tennisturnauksesta alkuvuodesta. Sama kohtalo lienee serbialaisen edessä myös ensi vuoden Grand Slam -avauksessa.
Lue myös:
Emil Ruusuvuori eteni jatkoon ATP-kisassa