Vammalan Lentopallo hajotti kovalla syötöllään Rantaperkiön Iskun vastaanoton ja haki Pyynikiltä 1-3 (23-25, 19-25, 25-19, 20-25) –voiton lentopallon Mestaruusliigassa hankalasta alusta huolimatta. Isku laittoi VaLePan paikoin koville ja haastoi sarjakakkosen syöttökisassa, mutta ei pystynyt horjuttamaan vierasjoukkuetta yhtä erävoittoa enempää.

– Meidän peli alkoi vasta ensimmäisen erän toisella puoliskolla, ei oltu ihan valmiita vielä pelin alussa. Sitten laitettiin pelinaamari päälle ja käännettiin erä. Toisessa erässä saatiin kaverin vastaanotto rikki. Kolmannessa sitten Isku alkoi syöttää kovalla kädellä, syöttö tuli miehekkäästi nuorilta kavereilta. Neljännen erän ensimmäinen puolisko oli meiltä parasta puolustuspeliä tällä kaudella, sillä saatiin tarvittava ero Iskuun, VaLePan valmentaja Sami Kurttila analysoi tiedotteessa.

Varsinkin Urpo Sivulan ja Mikko Esko syöttövuorot aiheuttivat hankaluuksia kotijoukkueelle. Ensimmäisessä erässä VaLePa nousi takaa-ajoasemasta Eskon syöttövuorolla, ja Sivula päätti erän kahteen ässään. Molemmat syöttivät ottelussa kolme ässää. Isku ei jäänyt ässäkisassa vastustajaansa huonommaksi, vaan iski yhteensä 11 ässää VaLePan seitsemää vastaan. Tapio Toiviainen ja Kasimir Vuorinen syöttivät molemmat neljä ässää. Kovimmille VaLePan vastaanotto joutui kolmannessa erässä, jossa Isku iski peräti viisi ässää vastustajan kenttään.

– Muuten pelillisesti ok, mutta vastaanotossa oli aika paljon ongelmia. Kolmannessa erässä oli kohtuullinen vastaanotto, muuten sitä ei ollut ollenkaan. Aikalailla passarilla sai olla juoksukengät jalassa, kun meni pallojen perässä. Muuten oli ihan fiksua peliä, ei siinä paljon hölmöilty. Mäntylän Mikalta hyvä peli, nättejä lyöntejä yläkäsiin, Iskun valmentaja Jussi Heino sanoi.

Hakkuri Mika Mäntylä (21/+11) oli Iskun paras pistemies, ja Urpo Sivula (26/+19) puolestaan VaLePan. Joukkueiden parhaina palkittiin kuitenkin passarit, VaLePan Mikko Esko ja Iskun Inoslav Krnic.

– Krnic on hyvä passari, huomaa, että hän on kokenut. Hän on sellainen passari, että syötön on pakko olla kova, ettei hän pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Meillä oli pieniä käynnistymisvaikeuksia alussa, mutta saatiin ihmeen kaupalla eka erä käännettyä. Hävityn kolmannen erän jälkeen lataus nousi taas oikealle tasolle, Mikko Esko sanoi.

Esko ja Krnic ovat pelanneet toisiaan vastaan aiemmin maajoukkueessa, Esko Suomen ja Krnic Kroatian ykköspassarina.

– Esko on aina kontrollissa, ei kärsi paineista, ei käytä turhaan energiaa. Ei ehkä hyppää yhtä korkealle kuin aiemmin, mutta käyttää jalkojaan paremmin, kompensoi älykkäällä liikkumisella. Loistavat sormet, peittää passisuunnat todella hyvin, on aina hienoa nähdä hänen pelaavan, kommentoi Krnic puolestaan Eskoa.

– Ottelun alussa ehkä hyödyttiin VaLePan eilisestä pelistä. VaLePa on laadukas joukkue, joka pystyy hyödyntämään myös vaihtopenkkiä. Tiedämme, että on vielä paljon tekemistä ennen kuin olemme VaLePan tasolla, Krnic totesi.

Seuraavaksi VaLePa alkaa valmistautua ensi viikonloppuna pelattavaan Suomen Cupin lopputurnaukseen, joka pelataan Hämeenlinnassa. Neljän parhaan finaaliturnauksessa pelaavat VaLePa, Hurrikaani, Sampo ja Tiikerit.

Isku pelaa seuraavan kerran Mestaruusliigaa keskiviikkona 1.2. Pyynikillä, kun vastaan asettuu Team Lakkapää Rovaniemeltä.

Lähde: Iskun tiedote.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)