Venäjällä on jysähtänyt jälleen aikamoinen dopingpommi, uutisoi paikallinen uutistoimistoTASS.
TASS kertoo, että Venäjän antidopingtoimisto Rusada on aloittanut 13 uuden dopingtapauksen tutkimisen.
Rusada on ollut vuoden 2021 hyvin kiireinen, sillä uusia tutkittavia dopingtapauksia on tullut sen tutkintaan lähes joka kuukausi.
Heinäkuun osalta Rusada kertoi aloittaneensa tutkinnan 13 uuden tapauksen tiimoilta. Myös kesäkuussa sillä oli tutkinta käynnissä 13 tapauksesta.
Venäjä on tullut tunnetuksi valtiojohtoisesta dopingkulttuuristaan, minkä vuoksi maa on saanut erilaisia sanktioita. Esimerkiksi Tokion olympialaisissa sen kansallishymni ja maatunnuksien käyttö oli pannassa.

































