Minja Korhosen päälaji yhdistetty ei ole Milano Cortinan olympiaohjelmassa ensi helmikuussa, koska siinä saavat olympiapäättäjien mielestä saavat viiden renkaan kisoissa kisata vain miehet.

Minja keskittyy alkavalla kaudella myös erikoismäenlaskuun. Sen lajin harjoittajana olympialaisiin on mahdollista päästä.

Mäkihypyssä Korhosella onkin kulkenut lupaavasti. Hän on laittanut kesä-GP:ssä koville jopa Suomen ykköshyppääjän Jenny Rautionahon ja taistelee tiukasti olympiapaikasta.

– Hyvät tunnelmat. Varsinkin toi kesäkausi antoi vihreää valoa ja innoissani odotan ensi kautta, toteaa Korhonen Sportivo TV:lle.

Yhdistetyn maailmancupissa Korhonen oli viime kaudella taistelemassa jo maailman kärjessä. Odotukset ovat Suomen kansalla kovat jatkon suhteen.

– Hyvähän se on tässä vaiheessa vielä sanoa, ettei paineet tunnu, mutta varmaa siihen vaikuttaa sitten, miten kausi lähtee käyntiin. Jos lähtee odotetusti käyntiin, niin hyvä pikku tsemppi tuossa takana. Mutta jos ei lähde, voi paine omien odotusten takia kummitella, toteaa Korhonen kasvavista odotuksista.

– Pyrin keskittymään mahdollisimman hyvin ja ottamaan pienen taustapaineen, jos siitä on apua, Korhonen lisää.

Mäkihypyssä Korhosen tavoitteena on päästä mukaan olympialaisiin. Mutta yhdistetyn maailmancupissa hän tavoittelee kuitenkin kärkisojoja.

– Kyllä mun mielestä overallissa pitäisi päästä viiden joukkoon. Sitä lähdin viime kaudella hakemaan ja sitten oli pari muuttujaa, pari kaatumista, mitkä sitten sitä loppusijoitusta vähän sai alas. Mutta kuitenkin ihan tyytyväinen olin viime kauteen.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Näkökulma: Sami Kapasen kausisuunnitelmalla pyyhittiin takamusta Lahdessa (KiekkoUutiset.fi)