Suomen salibandymaajoukkueen lauantainen ottelu päättyi 5-5-tasapeliin Tshekkiä vastaan. Suomi johti Turussa pelattua maaottelua kolmesti, muttei 1 969 katsojan harmiksi kyennyt karistamaan tutun sitkeää Tshekkiä kannastaan.
Päävalmentaja Petri Kettunen ei tasapelistä huolimatta ollut kallella kypärin.
– Muutamia näppäilyvirheitä meille tuli, ja Tshekki pääsi iskemään vastaan. Huomasi, ettei meillä ollut ihan normaali otteluun valmistautuminen. Purettiin eilen kuusi tuntia päättynyttä MM-projektia, ja valmennus sai pelaajilta hyvää palautetta ja työkaluja tulevaa varten, kuka maajoukkuetta sitten johtaakaan.
Erityistä ekstralatausta tai haikeutta ei hänen mielestään ollut.
– Niin, tällaiseen voi suhtautua kahdella tapaa. Surraan, että projekti loppuu tai nautitaan, että saadaan vielä kerran pelata yhdessä. Kyllä tämän päivän rento ja iloinen ilme kuvasi joukkuettamme ja sitä fiilistä, mikä on ollut koko matkamme aikana.
– Göteborgissa 2014 ja Latviassa viime joulukuussa olimme paras maalinestojoukkue. Nykyään Suomen maajoukkue pystyy pelaamaan monipuolisesti. Jos 2012 yritimme maaleja suorien hyökkäysten kautta, niin nykyään pelimme on paljon monipuolisempaa.
Puolustaja Tommi Arolle MM-finaalin piti olla hänen maajoukkueuran viimeinen, mutta kun tieto Tshekki-ottelusta tuli, pitkään ei tarvinnut miettiä jatkoa vielä yhden ottelun verran.
– Ei tarvinnut tuumailla, kun vielä kerran pääsi iskemään laatikossa näiden veljien kanssa. Tämän päivän peli oli meiltä vähän kohellusta, mutta Tshekki oli hyvä, ja lopputulos oli ihan oikeutettu.
– Tämä on vielä amatöörilaji, ja perheessämme on pieni vauva, joten nyt on tullut se hetki, kun pitää antaa aikaa perheelle.
Mika Kohonen laukoi Suomen ylivoimalla johtoon, mutta Suomen erheiden myötä Tshekki tasoitti ja pääsi perään rangaistuslaukauksen ja johto-osuman tuottaneeseen hyökkäykseen. Ensimmäiselle tauolle lähdettiin tasalukemista Eemeli Salinin 2-2-maalin jälkeen.
Toisessa erässä Suomi karkasi jo kahden maalin johtoon, kun Miko Kailiala iski kulmavapaalyönnin jälkeen keskeltä ja vielä Tero Tiitu Mika Kohosen pitkien syöttöjen päätteeksi. Tshekki kuitenkin kavensi ylivoimalla, ja päätösjakson aluksi Milan Tomasik nosti vieraat taas tasoihin. Pitkän vaihdon polkenut Janne Lamminen jaksoi kolmannen erän puolivälissä vielä taituroida Mika Moilasen nostamaan takatolpalta tyhjiin johtomaalin, mutta voittoon ei riittänyt sekään. Pelikellossa oli jäljellä runsaat kolme minuuttia jäljellä, kun Jakub Gruber nousi maalille ja tunki pallon ohi ottelun toisen puolikkaan torjuneen Jarno Ihmeen.
Lähde: Salibandyliiton tiedote

































