Suomi jatkoi salibandyn naisten MM-karsintaa Italian Celanossa odotetun voitokkaasti kun Venäjä kaatui 16-2. Eilen Suomi löi Italian 23-1.
Odotetun tasoeron jatkoksi Venäjä antoi tasoitusta jo ennen alkuvihellystä kun Suomella oli pöytäkirjassa kaikki sääntöjen sallimat 20 nimeä mutta vastustajalla vain kahdeksan kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Jenna Saarion avausmaali nähtiin ottelun viidennellä minuutilla, ja ensimmäisellä tauolla Suomi johti 6-0.
Romahduksena ei Venäjän kapea kokoonpano näkynyt, sillä joukkue iski molemmat maalinsa peräperää kolmannessa erässä Suomen ennätettyä 15 maalin johtoon. Pitkällä syötöllä maalivahti Laura Loisan kanssa kaksin vapautettu Liubov Serebriakova onnistui kakkospallosta, ja kohta Maria Kitaeva iski toisen kavennuksen ylivoimalla.
Hanna Sipiläinen oli kahdella maalillaan ja kahdella maalisyötöllään Suomen tehokkain, Eliisa Alanko ja Karoliina Kujala nakuttelivat hattutemput. Siru Kekkonen ja Sanni Nieminen kokosivat saldon 2+1, Elina Kujala 1+2 ja Katri Luomaniemi 0+3.
– Eilen oltiin valmistauduttu peliin hyvin mutta tänään ei ihan yhtä hyvin, ja kone pikkaisen yskähteli, Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen mietti Salibandyliiton tiedotteessa.
– Vähän latisti tunnelmaa ja oli pelaajillekin vaikea tilanne, kun kaveri oli tullut noin kapealla rosterilla. Ei oikein lähtenyt peliä syntymään vaikka koetettiin määrittää rimaa korkeammalle kuin mihin tänään päästiin. Selkeä voitto kuitenkin, ja jatketaan kohti huomista ja kohti toivottavasti vähän tiukempaa peliä Puolaa vastaan.
Lähde: Salibandyliiton tiedote.

































