
Amerikkalaisen jalkapallon liittohallitus on valinnut Suomen miesten jenkkifutismaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi yhdysvaltalaisen Mele Mosquedan. Solmittu sopimus kattaa vuodelle 2021 suunnitellut pelit.
Suomen miesten jenkkifutismaajoukkue valmistautuu vuodelle 2021 ajoittuviin EM-mitalipeleihin. Suomen miehet ovat saavuttaneet paikan välieräpeleihin ja kohtaavat nykyisen suunnitelman mukaan Ruotsin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomessa Mele Mosquedan johdolla.
Ottelun voittajalle avautuu paikka EM-loppuotteluun.Suunnitelman isona muttana leijuu ilmassa toki koko ajan koronapandemian kehittyminen Euroopassa.
SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen kertoo, miten nykyiseen ratkaisuun päädyttiin:
– Sopimus Mele Mosquedan kanssa on tehty nyt kattamaan tämän vuoden EM-kilpailut. Tulemme syksyllä avaamaan päävalmentajan tehtävän uudelleen hakuun, jolloin tehtävän kuvakin on laajemmin koko maajoukkuetoiminnan kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Tilanne on pandemian takia monella muotoa normaalista poikkeava päävalmentajan astuessa valmiiseen pöytään kesken projektin. Uskon Melen sopeutuvan hyvin olemassa olevaan staffiin ja pystyvän omalla panoksellaan auttamaan joukkuetta valmistautumisessa.
32-vuotias Mele Mosqueda on silmin nähden innokas kertoessaan uudesta pestistään:
– Tällä hetkellä sanat eivät riitä selittämään, kuinka suuri kunnia ja etuoikeus tämä mahdollisuus minulle on. Olen kiitollinen Suomen liitolle ja valmentajille tästä nimityksestä; ennen kaikkea heidän luottamuksestaan minuun. Olen onnistunut vaikuttamaan positiivisesti kaikkiin valmentamiini seurajoukkueisiin Euroopassa, ja nyt minulle tarjoutuu mahdollisuus tehdä samoin maajoukkuetasolla.
Lähde: Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton tiedote