Suomi on voittanut salibandyn MM-kultaa Riiassa. Finaalissa kaatui Ruotsi. Ottelu päättyi Suomen 4-3-voittoon rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.

Ruotsi karkasi avauserässä jo 2-0-johtoon. Suomi tuli kuitenkin tasoihin ennen ensimmäistä erätaukoa: Peter Kotilainen ja Sami Johansson onnistuivat molemmat kertaalleen.

Toisessa erässä onnistui vain Ruotsi. Tobias Gustafsson teki illan toisen maalinsa ja vei länsinaapurimme 3-2-johtoon.

Suomi pääsi hyvin mukaan peliin kolmannessa erässä. Loistavat kisat pelannut Kotilainen tasoittikin 3-3:een ajassa 47.47.

Varsinaisella peliajalla ei nähty lisämaaleja. Kumpikaan joukkue ei onnistunut myöskään jatkoajalla, joten mentiin rangaistuslaukauskilpailuun.

Suomen pelaajat olivat kovassa iskussa rankkareissa. Kaikki laukojat Tatu Väänänen, Krister Savonen, Mika Kohonen ja Miko Kailiala laittoivat pallon verkkoon. Ruotsista epäonnistuivat Henrik Stenberg ja Johan Samuelsson. Viidensiä rankkareita ei siis tarvittu, ja Suomi voitti rangaistuslaukauskilpailun maalein 4-2.

Kyseessä oli Suomen salibandyhistorian kolmas MM-kulta. Kaksi edellistä mestaruutta vei Ruotsi.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)