Anastasia Kulikova juhlii vuoden ensimmäistä kaksinpelin turnausvoittoaan tenniksen Tampere Openissa. 13. kerran järjestetyn naisten turnauksen oli aiemmin pystynyt suomalaisista voittamaan vain Piia Suomalainen vuosina 2011 ja 2016.

Kulikova oli edennyt loppuotteluun neljän voiton turvin. Kolme ensimmäistä kierrosta hoituivat suoraan kahdessa erässä, mutta välierässä suomalainen taisteli täydet kolme erää venäläistä Polina Bakhmutkinaa vastaan 5-7, 7-5, 6-1. Loppuottelussa asettui vastaan sijoittamaton belgialainen Victoria Kalaitzis, joka voitti välierässä vakuuttavasti latvialaisen Margarita Ignatjevan 6-1, 6-0.

– Ensimmäinen erä oli todella hyvä minulta, mutta toisen erän ratkaisuhetkillä en ollut parhaimmillani. Vastustajani pelasi todella hyvin kahdessa ottelupallossani, joten en edes ollut vihainen. Ollessani kolmatta erää tappiolla olin hiljaa ja koitin rauhoittua. Ajattelin, että jos taistelen, niin ottelu saattaa vielä kääntyä minulle. Vuoden ensimmäinen kaksinpelimestaruus tuntuu uskomattomalta – etenkin kotityleisön edessä, kertoi tyytyväinen Kulikova Tennisliiton tiedotteessa.

Kulikova pelaa seuraavaksi ensi viikolla Savitaipaleen 15 000 dollarin ITF-kilpailussa.

Lähde: Tennisliiton tiedote

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)