Suomen Vuoden urheilijaksi tammikuussa valittu Leo-Pekka Tähti teki jo porilaistakin urheiluhistoriaa, kertoo Satakunnan Kansa.
Tähti valittiin nimittäin myös kotikaupunginsa Vuoden urheilijaksi. Kyseessä oli jo kuudes kerta, kun Tähti on saanut tämän kunnian. Samalla Tähti nousi legendaaristen Kaarlo Kangasniemen ja Kyösti Laasosen rinnalle valintojen määrässä.
Myös painonnostaja Kangasniemi ja jousiampuja Laasonen valittiin aikanaan kuusi kertaa Vuoden urheilijaksi Porissa. Porin Urheilutoimittajain kerho on jakanut tittelin vuodesta 1964 alkaen.
Valintoja voi tulla Tähdelle vielä lisääkin, sillä hänen uransa jatkuu näillä näkymin vuoden 2020 olympialaisiin saakka.
– Katsotaan kuinka käy. Iho menee kananlihalle jo tästä, kun nousen tuollaisten nimien rinnalle, Tähti myhäili Satakunnan Kansalle.
Tähden aiemmat voittovuodet ovat 2004, 2008, 2009, 2011 ja 2012.
Linkki Satakunnan Kansan uutiseen aiheesta: http://www.satakunnankansa.fi/urheilu/suomen-vuoden-urheilija-on-myos-porin-vuoden-urheilija-tahti-nousi-jo-legendojen-rinnalle-14071130/

































