Rantaperkiön Isku haastoi Sampo Volleyn lupaavasti lentopallon Mestaruusliigassa, ja oli lähellä napata pisteitä liigakolmoselta. Sampo vei lopulta kuitenkin voiton Pyynikillä erin 1-3 (21-25, 18-25, 25-20, 27-29).
Isku selvitti lukuisia Sammon ottelupalloja, mutta ei aivan onnistunut viemään ottelua viidenteen erään. Vaikkapeli ei ollut lähelläkään täydellistä, Isku pystyi kuitenkin laittamaan Sammon koville.
– Oman joukkueen peli oli ylirauhallista, flegmaattisen näköistä, sinne olisi kaivattu enemmän sytykettä. Se oli selkeä parannuskohde tänään. Siitä huolimatta pystyimme haastamaan yhden kärkiporukoista hyvin tasaiseen otteluun, eikä olisi ollut kaukana piste tai kaksi meille, pohti Iskun valmentaja Jussi Heino pohti.
– Se antaa vähän perspektiiviä meidän joukkueen pelin tasoon: olemme noin lähellä saada pisteen tai pisteitä, vaikka kukaan joukkueesta ei varmaan ollut tyytyväinen meidän peliin tänään. Kun sitten saadaan taas oikea pelihuumori ja –henki kohdalleen, niin peliin tulee taso lisää. Tämä ryhmä ei pärjää vielä sillä, että ollaan kylmän viileitä ja rauhallisia, vaan tunne pitää olla mukana, jatkoi Heino.
Sekä Isku että Sampo olivat pelanneet edellisen ottelunsa muutaman päivän sisään, Isku haki voiton Joensuusta perjantaina ja Sampo pelasi kotona Pielavedellä vielä lauantai-iltana. Pitkä matkustus Tampereelle huoletti etukäteen etenkin Sammon valmentajaa Jukka Tuovista.
– Oman joukkueen puolesta vähän jännitti, kun eilen pelattiin, nukuttiin kotona ja tultiin tänään Tampereelle. Ensimmäisessä erässä meillä oli vastaanotto-hyökkäyspelin kanssa poikkeuksellisen isoja ongelmia, mutta olin yllättynyt siihen miten hyvin meillä toimi syöttö kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmas erä alkoi meiltä huonosti ja Isku pelasi erittäin hyvän erän lopun. Neljännessä erässä otettiin sitten side out –pelaaminen hanskaan. Paremmasta vastaanotosta ja paremmasta hyökkäyspelistä tuli sitten kuitenkin ero meidän hyväksemme, Tuovinen tiivisti.
Isku selvitti Sammon viisi ottelupalloa, mutta kuudennesta yleispelaaja Andrus Raadik (24/+11) iski Sammolle ratkaisevan pisteen.Sammon paras pelaaja oli tänään kuitenkin Eetu Häyrinen (25/+17). Myös kapteeni Aleksi Kaatrasalo aiheutti Iskulle ongelmia verkolla.
Iskun parhaana palkittiin passari Inoslav Krnic. Joukkueen paras pistemies oli tällä kertaa hakkuri Mika Mäntylä (17/+8).
Seuraavaksi Isku pääsee hetkeksi hengähtämään ja keräämään voimia tuleviin otteluihin. Seuraava ottelu pelataan vasta kahden viikon päästä 22.1. klo 17.00, kun Iskun vieraaksi Pyynikille saapuu paikallisvastustaja, runkosarjan voitosta kamppaileva Vammalan Lentopallo.
Lähde: Iskun tiedote

































