Salibandyn yhdestoista miesten MM-lopputurnaus alkaa Latvian pääkaupungissa Riiassa lauantaina 3. joulukuuta ja uusi maailmanmestari selviää 11. joulukuuta pelattavassa MM-loppuottelussa.
Suomen kisataival alkaa lauantaina 3.12. Saksan kohtaamisella. Sitten vuorossa ovat Sveitsi ja Viro.
Suomen salibandymaajoukkue hakee paluuta vallankahvaan vuosina 2008 ja 2010 saavutettujen maailmanmestaruuksien jälkeen. Suomi on Ruotsin ohella ainoa maa, joka on pysynyt mitalikannassa jokaisessa MM-turnauksessa. Suomen saldo on kaksi MM-kultaa, kuusi hopeaa ja kaksi pronssia, kun Ruotsin vastaava sarja kirjataan 8-2-0.
Ruotsi on jälleen kerran turnauksen ykkössuosikki ja tavoittelee Riiassa kolmatta perättäistä maailmanmestaruutta joka toinen vuosi järjestettävissä MM-kisoissa.
MM-lopputurnauksen osallistuu kaikkiaan 16 maata maanosittaisten karsintaturnausten perusteella. Latvia kisaisäntänä sai ainoana suoran MM-lopputurnauspaikan.
MM-kisoihin osallistuvat maat (maaranking)Lohko A: Suomi (2.), Sveitsi (3.), Saksa (7.), Viro (8.)Lohko B: Ruotsi (1.), T?ekki (4.), Latvia (5.), Norja (6.)Lohko C: Slovakia (9.), Tanska (12.), Puola (14.), Australia (16.)Lohko D: Yhdysvallat (10.), Kanada (13.), Singapore (18.), Thaimaa (35.)
Suomen 20 pelaajan joukkueessa on seitsemän MM-ensikertalaista, mutta myös kokemusta. 39-vuotias Mika Kohonen osallistuu jo kymmenensiin MM-kisoihinsa. Hän oli mukana jo vuoden 1998 Prahan MM-pronssijoukkueessa. Tero Tiitulla edessä on kahdeksas MM-turnaus. Joukkueen keski-ikä on noin 28 vuotta.
Suomen MM-joukkue Latviassa
Maalivahdit
Eero Kosonen 30, Växjö Vipers (SWE)
Jarno Ihme 31, Sirius IBK (SWE)
Puolustajat
Krister Savonen 22, Classic, Tampere
Juha Kivilehto 34, FC Helsingborg (SWE)
Tommi Aro 30, EräViikingit
Janne Lamminen 30, Classic
Nico Salo 22, Classic
Tatu Väänänen 33, SV Wiler-Ersigen (SUI)
Jonne Junkkarinen 26, Happee
Lauri Stenfors 26, TPS
Tero Tiitu 34, EräViikingit
Hyökkääjät
Eemeli Salin 26, Classic
Mika Moilanen 30, EräViikingit
Joonas Pylsy 26, Classic
Jani Kukkola 30, EräViikingit
Mika Kohonen 39, FC Helsingborg (SWE)
Peter Kotilainen 22, HappeeMM-ensikertalainen
Sami Johansson 23, Classic
Jami Manninen 28, FC Helsingborg (SWE)
Miko Kailiala 23, EräViikingit
Lähde: Suomen salibandyliitto

































