Turun Marli Areenalla jännitti torstaina 1 922 katsojaa, kun Salibandyliiga palasi MM-tauolta ottelulla TPS – LASB. Kotijoukkue palkitsikin kannattajansa 6-4-kotivoitolla.
Kaksi maalia tappiolla ollut LASB kykeni nousemaan vielä kolmannessa erässä tasoihin. Sitten TPS kuitenkin painoi uudelleen kaasun pohjaan ja karkasi 6-3-johtoon ennen vieraiden viimeisen sekunnin kavennusta.
Turkulaisten tehomiehinä häärivät Eero Jalo (0+4), Jani Hyytiäinen (3+0) ja Janne Nurminen (2+0). Kelpo ottelun pelasi myös MM-ryhmästä tuttu Lauri Stenfors, jonka otteissa ei kisaväsymystä näkynyt.
– Normaaliin runkosarjapeliin olisi saattanut olla vaikea löytää latausta näin heti kisojen jälkeen, mutta tänään oli niin hieno yleisö ja tapahtuma, että pelivire löytyi itsestään, Stenfors ihasteli.
Lähde: Salibandyliiton tiedote

































