Suomen Saga Vanninen on nuorten maailmanmestari seitsenottelussa. Upea voitto tuli, vaikka Vannisen mukaan vasen takareisi on oireillut pitkin kesää ja oli Nairobissa kipeä myös toisen päivän avanneessa pituushypyssä.

– Otin siinä vähän vauhtia pois ja keskityin ponnistukseen. Keihäässä tuki piti ja se toi ennätyksen. 800 metrillä tiesin, ettei ole hyviä kokonaispisteitä tulossa eikä juoksukaan mennyt niin hyvin. Lopetan kauden tähän ja laitan takareiden kuntoon ensi kautta ajatellen, kertoi Vanninen.

Vanninen on yhdeksäs suomalainen, joka on voittanut junioreiden maailmanmestaruuden ja ensimmäinen, joka on voittanut sen seitsenottelussa. Petri Keskitalo ja Aki Heikkinen voittivat kymmenottelun mestaruudet vuosina 1986 ja 1998. Ikäluokkansa kansainväliseen kärkeen Vanninen on noussut Tampereella Matti Liimataisen valmennuksessa.

– Sagalla on hirmuinen tahto tehdä töitä ja treenata. Joskus niin, että joutuu jarruttelemaan, Liimatainen sanoo.

– Voitontahto Sagalla on niin kova, että jos yksikin laji menee huonosti, se syö häntä. Mutta kuten nyt vaisusti menneen kuulantyönnön jälkeen nähtiin, Saga kykenee myös nousemaan heikosti menneen lajin jälkeen. Nytkin keihäässä tuli komea ennätys.

Liimatainen seurasi Vannisen otteita Nairobin MM-kilpailuissa Tampereelta käsin ja oli luonnollisesti tyytyväinen, kun suojatti otteli mestariksi.

– Alkujaan alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut piti olla meille kauden pääkilpailu. Tieto MM-kilpailuista tuli aika myöhään. Koetin Sagalle lähtiessä sanoa, ettei sinun tarvitse siellä ennätystä tehdä. Tärkeintä on tulla ehjänä takaisin, Liimatainen sanoi

Neea Käyhkö oli Nairobin seitsenottelussa kahdeksas. Hän menetti mahdollisuudet taistella kärkipään sijoituksesta kompastumiseen 100 metrin aitajuoksussa. Lisäksi pituushyppykin meni pahasti penkin alle.

Käyhkö kokosi 4523 pistettä tuloksin 100 metrin aitajuoksu 16,93, korkeushyppy 172, kuulantyöntö 10,81, 200 metriä 25,66, pituushyppy 459, keihäänheitto 34,80 ja 800 metriä 2.36,75.

Lähde: SUL

LUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi)