Falunin MM-kisoissa hiihdettiin lauantaina naisten päämatka, 30 kilometrin perinteinen.

Parhaat suomalaiset olivat neljänneksi hiihtänyt Kerttu Niskanen ja seitsemänneksi sivakoinut Aino-Kaisa Saarinen.

Riitta-Liisa Roponen oli 18:s.

– Olin lähtevinäni paremmalla suksiparilla, mutta ensimmäinen suksipari ei ollut kilpailkykyinen ja kahden kilometrin kohdalla olin jo varma keskeyttämisestä, mutta muistin että tämä on sisun päivä ja pitää sisulla mennä loppuun asti, Roponen toteaa Hiihtoliiton tiedotteessa.

Anne Kyllönen oli 21:s.

– Kaikeni tein mitä ladulla oli tehtävissä. Kunnon ja kaluston suhteen eka 15 kilometriä meni vähän lipsuvalla suksella ja se oli liukas ja toinen 15 kilometriä meni pitävällä suksella ja se ei ollu sitten niin liukas. Komprsomisseja joutui tekemään ja hakemaan pitävää ja luistavaa latua. Vauhti oli tasanen ja jaksoin hiihtää, mutta sellainen puristus siitä vielä puuttui, Kyllönen totesi.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)