Kuopiolainen LEKA Volley on alkanut taistella tosissaan pudotuspelipaikoista lentopallon Mestaruusliigassa. Lauantaina tuli 3-1-vierasvoitto Rantaperkiön Iskusta.

Yksi LEKA:n ilmiöistä on Jan Helenius, maajoukkueestakin tuttu pomppuihme, joka korvaa hieman lyhyemmän varren kimmoisuudella.

– Heleniukselta oli tänään aivan huikea esitys. Myös Simo Puttonen pelasi liberona jäätävän hyvin, vaikka saimme vasta tänä aamuna tietää, että yleensä liberona pelaava Teemu Silventoinen oli vatsataudissa. Molemmilla on nuori joukkue, mutta tasollisesti oli kuitenkin hyvää peliä, LEKA Volleyn valmentaja Tapio Nissi sanoi Iskun tiedotteessa.

Iskun luotsi Jussi Heinokin huomaa LEKA:n nousukunnon.

– Kaksi ensimmäistä erää olivat parasta lentopalloa, mitä meitä vastaan on täällä pelattu tällä kaudella, ylivoimaisesti parasta. Me pelasimme ihan hyvin, mutta ei ollut silti mitään jakoa. LEKA:n kenttään ei jäänyt ainutkaan pallo, kaikki mitä laitoimme verkon yli, tuli takaisin taidolla tai tuurilla, Heino kertasi.

Heikosti kauden aloittanut LEKA on nyt ottanut kolme voittoa neljään viime peliin.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)