Pohjoismaisten lajien maajoukkueiden valmistautuminen kilpailukauteen jatkuu leirityksillä ja kotimaisten kilpailujen parissa.
Maastohiihtäjät kilpailevat ensimmäisen kerran jo tulevana viikonloppuna Suomen Cupin avatessa kauan odotetun kilpailukauden. Vuokatissa kilpailuohjelmassa ovat sprintit sekä viestit ja lähtöviivalla nähdään monia maajoukkueurheilijoita. Ennen maailmancup-kauden avausta joukkue leireilee tuttuun tapaan Oloksella.
Mäkihyppääjistä osa suuntaa sunnuntaina kohti Puolaa ja Zakopanea, osa harjoittelee Kuopiossa tai Lahdessa. Rukan lumille on tavoitteena päästä hyppäämään marraskuun puolivälissä, ennen maailmancupin avausta Wislassa 22.-24. marraskuuta. Mäkihypyn SM-kisat / Ensilumenkisat hypätään kotimaassa Rovaniemellä samana viikonloppuna.
Yhdistetyn maajoukkue harjoittelee Falunissa ennen Rukalla siirtymistä. Joukkueen tavoitteena on siirtyä Rukalle valmistautumaan kauden avaukseen marraskuun puolessa välissä. Ennen maailmancupavausta urheilijat osallistuvat SM-kisoihin / Ensilumenkisoihin Rovaniemellä.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote.
































