Leo-Pekka Tähdestä tuli tiistai-iltana Suomen Urheilugaalassa Vuoden urheilija. Tähti otti voiton melko ylivoimaisesti, sillä hän voitti urheilutoimittajien äänestyksessä sekä yhteispisteet että ykköstilat.
Yli puolet äänestäneistä toimittajista laittoi Tähden ykköseksi lapullaan. Äänestyksen kakkonen oli Wimbledonin tenniksen nelinpelissä mestaruuden saavuttanut tennispelaaja Henri Kontinen ja kolmonen nyrkkeilijä Mira Potkonen, joka toi Rion olympialaisista Suomen ainoan mitalin, pronssin.
Tänä vuonna äänestykseen osallistui ennätyksellisesti 650 Urheilutoimittajainliiton jäsentä.
Tähden valintaa Vuoden urheilijaksi on odoteltu jo tovi. Hän voitti neljä vuotta sitten niin ikään ykköstilat, mutta hävisi yhteispisteissä ollen vasta neljäs. Tuolloin kohua aiheutti muun muassa se, että jopa 50 urheilutoimittajaa katsoi, ettei Tähti ollut ollenkaan kymmenen parhaan urheilijan joukossa. Voiton äänestyksessä vei neljä vuotta sitten Tuuli Petäjä-Siren, mutta nyt oli viimein Tähden vuoro.
Suomalaisjääkiekkoilija Patrik Laine saavutti gaalassa Vuoden läpimurto-ja Vuoden Nuori urheilija-palkinnot. Vuoden urheilija-äänestyksessä Laine oli viides.

































