Naomi Osaka on uusi valtias tenniksen naisten maailmanlistalla. Australian avointen mestaruutta lauantaina juhlinut japanilainen nousi piikkipaikalle maanantaina julkaistussa rankingissa.

Kolme sijaa nousseesta Osakasta tuli ensimmäinen japanilainen maailman ykkönen naisissa tai miehissä.

– Olen enemmän kuin innoissani noususta maailman ykköseksi. Olen aina unelmoinut olevani tässä asemassa. On kunnia olla osa sitä eliittiryhmää, jotka ovat päässeet ykköseksi, Osaka iloitsi WTA-kiertueen verkkosivuilla.

Osaka on kaiken kaikkiaan 26. pelaaja, joka on päässyt naisten maailmanlistan ykköseksi. Rankingia on pidetty vuodesta 1975 lähtien.

Osaka voitti ensimmäisen Grand Slam -tittelinsä viime syyskuussa US Openissa. Hänestä tuli ensimmäinen peräkkäiset Grand Slamit voittanut nainen sen jälkeen, kun USA:n Serena Williams veti neljän tittelin putken (US Open 2014, Australia 2015, Ranska 2015 ja Wimbledon 2015).

Ennen Osakan nousua tennismaailman kärkikahinoihin, japanilaisista naisista korkeimmalla oli ollut Kimiko Date, joka kävi loppuvuodesta 1995 viidennellä sijalla.

Australian avointen loppuottelussa Osakalle hävinnyt Tshekin Petra Kvitova nousi maailmanlistalla kakkoseksi. Edellinen ykkönen, Romanian Simona Halep tippui kolmanneksi.

Australian avointen mestaruutta puolustanut Tanskan Caroline Wozniacki tippui kuusi sijaa yhdeksänneksi. Williams nousi puolestaan viisi sijaa 11:nneksi.

WTA-lista:

1.Naomi Osaka (JPN) (+3)
2.Petra Kvitova (CZE) (+4)
3.Simona Halep (ROU) (-2)
4.Sloane Stephens (USA) (+1)
5.Karolina Pliskova (CZE) (+3)
6.Angelique Kerber (GER) (-4)
7.Elina Svitolina (UKR)
8.Kiki Bertens (NED) (+1)
9.Caroline Wozniacki (DEN) (-6)
10. Aryna Sabalenka (BLR) (+1)
11. Serena Williams (USA) (+5)
12. Daria Kasatkina (RUS) (-2)
13. Anastasija Sevastova (LAT) (-1)
14. Ashleigh Barty (AUS) (+1)
15. Garbine Muguruza (ESP) (+3)
16. Julia Görges (GER) (-3)
17. Madison Keys (USA)
18. Qiang Wang (CHN) (+3)
19. Caroline Garcia (FRA)
20. Anett Kontaveit (EST)

https://twitter.com/WTA/status/1089596400890011648

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)