Uudistuneet nyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailut alkavat tulevana lauantaina Helsingissä. Viikonloppuna isketään alku- ja puolivälieräottelut, joiden voittajat varmistavat mitalisijat. Välierät ja loppuottelut taas käydään toukokuussa Töölön Kisahallissa.
Ruskeasuon Liikuntahallissa pidettävässä SM-alkuturnauksessa iskevät Suomen nyrkkeilyn arvokilpailuissa edustaneista nyrkkeilijöistä Ilari Kujala, Arslan Khataev Marjut Lausti, Joona Roth ja Rasmus Bergman.
Suomalaisista miesnyrkkeilijöistä lähimpänä Rion olympialaisiin pääsyä ollut Ilari Kujala, 23, on otellut viimeksi viime vuoden elokuussa. 75 kiloisissa aiemmin nyrkkeillyt Kujala on nyt mukana 81 kiloisissa ja kohtaa sunnuntaina Kemin Innon Lasse Kourulan, 18.
– Oikea käteni leikattiin pariin kertaan ja siksi tuli hieman pidempi ottelutauko. Nyt olen päässyt treenaamaan hyvin Joni Turusen johdolla Nyrkkeilyliiton olympiaryhmässä ja kunto paranee koko ajan, Kujala kertoo.
– Kourula on kovaa yrittävä perusnyrkkeilijä. Hän on nuori kokematon kaveri, joka on vasta siirtynyt aikuisiin. Eiköhän tästä voitto irtoa.
Mikäli Kujala voittaa ottelunsa hän kohtaa 11. toukokuuta SM-välierissä joko porvoolaisen Topias Lepon tai tamperelaisen Ivan Perälän. He ottelevat välieräpaikasta tulena lauantaina kello 17.30 alkavassa ottelutilaisuudessa.
Mukana 81 kiloisten sarjassa ovat myös muun muassa viime vuoden Suomen mestari Krysztof Wolciechowski ja Kujalan viime kisoissa koville laittanut Topias Vaittinen.
– Topias Lepon kohtaamista odotan kaikkein eniten, koska menin jo arvontatilaisuudessa lupaamaan, että koulutan häntä kovalla kädellä, Kujala vinkkaa.
Khataevin päätavoite MM-kilpailuissa
Arslan Khataev, 20 on menestynyt suomalaisnyrkkeilijöistä viime aikoina parhaiten. Hän voitti maaliskuussa GeeBee-turnauksen ensimmäisenä suomalaismiehenä sitten vuoden 2012. Viime vuonna Khataev sijoittui alle 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa kuudenneksi ja miesten EM-kilpailuissa yhdeksänneksi.
Sarjassa 60 kiloa ottelevan Khataevin SM-kisurakka alkaa tulevana sunnuntaina, kun hän kohtaa lauantaina käytävän Kerim Kadyrovin ja Mergim Kryeziun välisen ottelun voittajan.
– Veikkaan että saan Kerimin vastaani ja odotan kovaa taistelua nuorelta kaverilta. Kauden päätavoitteeni on syyskuisissa MM-kilpailuissa, kertoo Tokion olympialaisiin täysipainoisesti tähtäävä Khataev.
Muut Suomen arvokilpailunyrkkeilijät Mira Potkonen, Elina Gustafsson, Satu Lehtonen, Tiina Hahl, Anni Viantie, Santeri Laine, Muhammad Abdilrasoon, Krenar Aliu ja Antti Lehmusvirpiu arvottiin suoraan 11.-12. toukokuuta Töölön Kisahallissa pidettävään lopputurnaukseen.
Lähde: Nyrkkeilyn SM-kilpailujen tiedotus































