Kaisa Mäkäräinen sijoittui sunnuntaina ampumahiihdon maailmancup-kauden päätöskilpailussa Oslon Holmenkollenilla 23:nneksi. Naisten 12,5 kilometrin yhteislähtökilpailun voitto meni Ruotsin Hanna Öbergille reilun kahden minuutin erolla ennen Mäkäräistä.
– No kisastahan ei tuloksellisesti jäänyt mitään, vaikka ensimmäistä pystyä lukuun ottamatta muuten tekeminen tuntui ihan normaalille. Kuten eilen jo kommentoin, niin hyvän ja huono kisan erotus tuntemuksina varsinkin ammunnassa ei eroa niin kauheasti, Mäkäräinen toteaa Ampmahiihtoliiton tiedotteessa.
Mäkäräinen aloitti yhteislähtökilpailun vahvasti ja selvitti ensimmäisen ampumapaikan puhtaasti. Seuraavat kaksi ampumapaikkaa toivat molemmat kaksi ohilaukausta, jonka lisäksi viimeinen pystypaikka toi vielä kolme sakkoa. Yhteensä sakkokierroksia kertyi seitsemän.
– Eka pysty oli kovan tuulen takia hankala ja ensimmäisen laukauksen jälkeen jouduin odottamaan kauan, että ase alkoi pysymään edes tauluilla päin. Siinä menetin paljon asemia, mutta koitin taistella vielä niistä sijoista, mitä oli otettavissa siinä vaiheessa, kun meno ladulla tuntui ihan hyvälle.
– Viimeisellä paikalla ajoitusvirheitä varmastikin kaikki kolme sakkoa.
Mäkäräinen sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa tällä kaudella seitsemänneksi. Kokonaiskilpailun voiton vei Italian Dorothea Wierer.

































