YONEX Italian Internationalissa on tällä viikolla mukana neljä suomalaista. Kalle Koljonen, Iikka Heino ja Henri Aarnio aloittavat pelinsä karsinnasta tiistaina. Eetu Heino aloittaa keskiviikkona suoraan pääkisasta ja vastustaja selviää karsintojen jälkeen.

Iikka Heino ja Henri Aarnio ovat mukana myös nelinpelissä, vastustajiksi he saavat kovan ykkösijoitetun parin Japanista.

– Oli tossa aika pitkä kisa/liiga putki, niin nyt on ihana hengähtää ja painaa treeniä ennen kisaa. Arpa on aika kova mutta luulen että pelinälkä kasvaa tässä niin kovaksi, että se on ihan sama kuka siellä on vastassa, Heino kommentoi Sulkapalloliiton tiedotteessa.

Aarnio pelasi edellisellä viikolla onnistuneesti Irish Openissa.

– Hyvällä mielellä syyskauden vikaan kisaa Italiaan. Kiva päästä pelaamaan, vaikka vaan viikonlopun kerkesi olla kotona ja palautua Irlannin peleistä. Siellä pelit kulki hyvin. Karsinnassa kaksi voittoa ja pääkisassa yksi voitto, joka oli yksi parhaista otteluvoitoistani. Toivotaan, että sama vire jatkuu Italiassa, Aarnio kertoo.

Myös Eetu Heino pelasi edellisen viikon Irlannin kisassa.

– Syyskausi on ollut pelillisesti vaikeampi, kun mitä ensin kuvittelin. Yritetään taas pelata paremmin, kun viime viikolla Irlannissa. Vielä viimeinen kisa ennen vuoden vaihdetta, toivotaan että peli alkaa sujua paremmin, Heino pohtii.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)