Purjehduksen olympialuokkien maailmancupin sunnuntain mitalilähdöissä Miamissa nähdään peräti kolme suomalaista. Laser radial -purjehtija Monika Mikkola on 10 lähdön jälkeen viidentenä.

– Olen aika yllättynyt, että olen mitalilähdössä mukana. Kilpailuni ei ole mennyt kovin hyvin, Mikkola sanoo Purjehdusliiton tiedotteessa.

Kääntyilevä ja oikukas tuuli on pitänyt huolen siitä, että sijoitukset ovat menneet ristiin myös muilla purjehtijoilla.

– En voi nousta enää kolmen parhaan joukkoon, enkä ilman varaslähtöä tippua viidettä sijaa alemmas. Voin siis lähteä mitalilähtöön aika rennosti, Mikkola sanoo.

Kymmenen parhaan joukkoon taistelivat myös Finnjollan nuoret lupaukset Oskari Muhonen ja Mikael Hyryläinen. Hyryläinen onnistui varmistamaan paikkansa mitalilähdössä ohitettuaan juuri ennen viimeisen lähdön maalilinjaa muutaman kanssakilpailijan.

Vain olympiavoittajat ehtivät Ruskola/Wulffin edelle mitalilähdössä

Noora Ruskola ja Mikaela Wulff ylsivät lauantaina Miamin maailmancupin mitalilähdössä upeasti toiseksi. Heidän edelleen 10 parhaan 49er FX:n lähdössä ylsivät vain Brasilian hallitsevat olympiavoittajat Martine Soffiatti Grael ja Kahine Kunze.

– Purjehdimme tämän kilpailun parhaan lähtömme tänään. Kaikki meni taktisesti ja strategisesti nappiin, Wulff ja Ruskola iloitsevat.

Suomalaisvenekunnan lopulliseksi sijoitukseksi kirjattiin kahdeksas sija. Se on melkoinen saavutus tiimille, joka ehti treenata yhdessä vain viikon verran ennen maailmancupin starttia.

– Olemme luonnollisesti todella tyytyväisiä sijoitukseemme. Vastassa oli niin kokeneita tiimejä, Wulff sanoo.

Lähde: Purjehdusliiton tiedote, Kuva: SPV

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)