Mikko Korhonen esitti erinomaisia otteita London Golf Clubilla Englannissa käynnistyneen European Tourin Cazoo Classic -kilpailun avauspäivänä. Hän pelasi turnauksen ensimmäisellä kierroksella tuloksen 68 (-4), mikä riittää tässä vaiheessa jaettuun kuudenteen sijaan.
Neljällä parilla kilpailun aloittanut Korhonen sai kunnolla tuulta purjeisiin Heritage-kentän viidennellä reiällä tekemällään eaglella. Tätä seurasi pian kaksi peräkkäistä birdieä, kunnes hänelle kirjattiin bogey-tulos yhdeksännellä reiällä.
Par-viitoset torstaina neljä alle pelannut Korhonen päätti kierroksen toisen kolmanneksen birdieen, jonka jälkeen korttiin ilmestyi päivän toinen bogey reiällä 13. Loppu oli tasapainoista golfia, Korhosen tehtyä vielä yhden birdien 16. reiällä.
Korhonen ei suotuisista lukemista huolimatta saanut mielestään kaikkea irti itsestään.
– Hyvä tulos tänään. Muutama hyvä putti meni sisään. Ihan stediä peliä muutenkin, mutta jotain siitä puuttui.Ei ihan tuntunut siltä mitä taulu näyttää, mutta hyvä näin, hän sanoi tiedotteessa.
Korhonen kertoi kaksi päivää ennen kilpailun käynnistymistä pienistä selkäongelmista, minkä vuoksi hän tyytyi tiistaina vain kävelemään takaysin väylät läpi. Avauskierroksella paikat eivät olleet irtonaisimmillaan, mutta tilanne oli jo kääntymässä parempaan päin.
– Vähän ehkä oli kroppa tukossa vielä, mutta hyvää kehitystä on ollut nyt pari päivää. Koitetaan mennä vähän eteenpäin joka päivä, fyysisesti ja henkisesti, Korhonen mietti.
Helsinkiläinen on kilpailun kärjessä olevaa isäntämaan Richard Blandia kolme lyöntiä perässä. Muista suomalaisista, Kalle Samooja (T31) pelasi tuloksen 71. Jaetulla 48. sijalla oleva Sami Välimäki käytti kierrokseensa lyönnin verran enemmän.
Cazoo Classic on palkintoarvoltaan 1,25 miljoonan euron turnaus, joka päättää European Tourin niin sanotun UK Swingin.
Lähde: Mikko Korhosen tiedote.

































