Toisin kuin Rio de Janeiron olympiakisoissa, joissa mitalitavoitetta ei ollut, on Suomen Olympiakomitea asettanut mitalitavoitteen ensi helmikuussa järjestettäviin Pyeongchangin olympiakisoihin. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski katsoo, että seitsemän mitalia pitäisi saavuttaa.
– Mitalitavoite tälle olympiadille on kymmenen mitalia. Tilastomatematiikan perusteella me ollaan Pyeongchangin osalta noin kuuden mitalin vauhdissa. Kyllä kymmenen mitalin tavoite tarkoittaa seitsemää mitalia talvikisoista, joka jättäisi realistisen haasteen kesäkisoihin Tokioon, kommentoi Kojonkoski.
Kojonkosken mukaan seitsemän mitalin tavoite on kova haaste.
– Meillä pitää olla hyvä onnistumisprosentti ja vielä pitää pystyä nostamaan kisoissa tasoa, jotta seitsemän mitalia olisi mahdollista.
Sotshin 2014 talviolympiakisoissa Suomi ylisuoritti viidellä mitalillaan. Sotshista on menty eteenpäin, koska mitalikandidaatteja on urheilijoissa enemmän.
– Edellisistä kisoista, Vancouverista ja Sotshista, saatiin viisi mitalia molemmista. Vancouverin lähtötilanne oli parempi kuin Sotshissa, mutta Sotshissa saatiin odotusarvoihin nähden hyvä tulos, arvioi Kojonkoski.
Kojonkosken mukaan suurempi mitalimäärä olisi tärkeää uskottavuudenkin kannalta.
– Ollaan puhuttu laajemmassa mittakaavassa suomalaisen urheilun menestyskäyrän kääntämisestä. Jos se kääntäminen on realismia, niin pitäisi pystyä saavuttamaan enemmän kuin viisi mitalia. Siitä tässä on kysymys.
Kojonkoski muistuttaa myös realiteeteista. Mitalikandidaatteja on Suomessa edelleen liian vähän.
– Jos me tulevaisuudessa halutaan olla merkittävä huippu-urheilu tai talviurheilumaa, niin kyllä meidän pitää saada enemmän urheilijoita sinne kärkipäähän. Muutama nilkan nyrjähdys ja flunssa kaataa menestysodotukset. Ollaan yhä pienellä menestyspotentiaalilla liikkeellä.
Suomalaisella nykyisellä tukijärjestelmällä menestysmahdollisuudet ovat rajalliset. Naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaajista kaikki eivät saa edes valtiontukea, vaikka Naisleijonat on suosikki mitaleille.
– Se on arkipäivää ja kuvaa hyvin suomalaisen urheilun tilaa ja erityisesti naisurheilun tilaa. Jos meidän kilpailijamaista Venäjä on ollut valtiorahoitteisesti puoli vuotta Kanadan ja USA:n linjalla harjoittelemassa ja kaikki maksetaan, mutta meidän olympiakandidaatit miettii sitä, että saako ilmaiseksi harjoitella akatemiaympäristössä, tai onko varaa rikkoa maila, tai pystyykö elämisen oikeasti maksamaan, niin se on realismi, harmittelee Kojonkoski.
Kahdeksan naisjääkiekkoilijaa saa valtiontukea, jotka jaetaan veikkausvoittovaroista.
– Me ollaan sen verran pystytty sitä auttamaan, että viimeisen kahden vuoden aikana on saatu myöskin joukkueurheilijoita apurahan piiriin. Kahdeksan naisten maajoukkuepelaajaa on meillä apurahoilla. Sekin on pieni 5000 euron vuosittainen apuraha elämiseen, ei harjoitteluun. Pystyy ruokakaupassa käymään, selventää Kojonkoski.
Kojonkosken mukaan huippu-urheiluyksikkö tekee parhaansa tilanteen kohentamiseksi, mutta tukirahoista päättää valtio.
– Nyt meillä on päätös, että saatiin eduskunnan joulurahojen mukana pikkuisen lisää nuoren urheilijan tukea. Ensi keväänä päätöksiä tehdessä meillä on todennäköisesti joukkueurheilijoita enemmän. Myös naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajia, Kojonkoski kertoo.
Kojonkoski toivoisi tukea kokonaiselle joukkueelle.
– Tavoitteen pitäisi olla semmoinen, että naisten joukkue pitäisi olla kokonaisuutena tuon tuen piirissä, mutta sekään ei riitä. Naisten jääkiekon markkina-arvoa pitää saada nostettua suomalaisessa urheilussa, jotta se on mahdollista. Muuten me ei tässä kilpailussa pysytä mukana.
Teksti: Otto Palojärvi
