Tenniksen kauden viimeisessä Grand Slam-turnauksessa, US Openissa putosi tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa isoja nimiä.
Miesten puolella Roger Federer joutui taipumaan australialaiselle John Millmanille ja naisten puolella venäläistähti Maria Sharapova joutui myös lähtemään kotiin kesken turnauksen.
Espanjan Carla Suarez Navarro pudotti venäläisen jatkosta lukemin 6-4, 6-3. Navarro vietti syntymäpäiväänsä.
– Tämä oli hieno syntymäpäivälahja minulle. Pelasin myös viime vuonna täällä samana päivänä Venus Williamsia vastaan ja hävisin. Tällä kertaa en halunnut samaa tunnetta. Halusin iloisen syntymäpäivän ja sain sen, Navarro iloitsi.
Puolivälieräpaikka oli Navarrolle ensimmäinen US Openissa sitten vuoden 2013. Hän naisten maailmanlistalla 24:s.
Ville Hirvonen

































