Sportivo TV

Suomalaisnaisista Enni Nurmi oli parhaana 27:s Birminghamin EM-kilpailujen puolimaratonilla. Nurmi käveli ajan 1.44.02, joka oli hänen uusi ennätyksensä. Kilpailu sujui teknisesti hyvin, sillä hän sai ainoastaan yhden maakosketuksesta tulleen varoituksen.

Nurmi lähti kilpailuun kiihtyvällä vauhdinjaolla ja pystyi pitämään vauhtinsa pitkään halutulla tasolla. Kilpailun loppuvaiheessa vauhti alkoi hieman hidastua, mutta kokonaisuutena Nurmi oli tyytyväinen suoritukseensa.

– Nyt oli kiihtyvä vauhdinjako. Pystyin yllättävän kauan pitämään 4.50:n tonneja, ihan lopussa alkoi vähän akkaamaan, Nurmi tuumi.

Anniina Kivimäki sijoittui 29:nneksi ajalla 1.48.02. Kyseessä oli Kivimäen ensimmäinen aikuisten arvokilpailu, jonka hän onnistui viemään maaliin. Kivimäki oli tyytyväinen siihen, että pystyi pitämään kävelynsä koossa selvästi pidemmälle kuin aiemmissa kilpailuissa.

– Olen sinänsä tyytyväinen siihen, että meni taas pikkasen pidemmälle kuin viimeksi ennen kuin ”katkesi”. Nyt meni 17–18 kilometriin asti, kävely pysyi kohtuullisen hyvin kasassa, Kivimäki sanoi.

Heta Veikkolan kilpailu puolestaan päättyi keskeytykseen. Veikkolan nilkka pyörähti noin kymmenen kilometrin kohdalla, mutta hän jatkoi vielä 15 kilometrin väliaikaan saakka. Sen jälkeen kilpailua ei ollut mahdollista jatkaa. Naisten Euroopan mestaruuden vei Espanjan Maria Perez, joka käveli voittoon ajalla 1.30.06.