Jerry Jokinen saavutti uransa parhaan sijoituksen aikuisten arvokisoissa, kun hän käveli Birminghamin EM-kilpailujen puolimaratonilla kymmenenneksi. Jokinen pysäytti kellot aikaan 1.26.33, joka toi hänelle selvän ennätysparannuksen. Hänen aiempi ennätyksensä oli 1.28.13.
Jokinen oli tyytyväinen kilpailuunsa ja sai Birminghamissa juuri sellaisen onnistumisen, jota hän oli arvokisoista hakenut. Kilpailu eteni alusta lähtien suunnitelmien mukaisesti, sillä Jokinen aloitti rauhallisesti ja pystyi sen jälkeen kiristämään vauhtia tasaisesti. Myös kävelytekniikka pysyi hänen mukaansa hyvänä koko kilpailun ajan.
– Nyt sain semmoisen hyvän fiiliksen päälle koko kisan ajan mitä olen edellisissä kisoissa odottanut. Tällaisella radalla meni aikakin sinne päin mitä haluttiin, Jokinen sanoi.
Kymmenes sija oli Jokisen uran paras aikuisten arvokilpailuissa. Vuoden 2022 Münchenin EM-kilpailuissa hän sijoittui 20 kilometrin matkalla 17:nneksi. Nuorten sarjoissa Jokinen on saavuttanut EM-pronssia 22-vuotiaiden kilpailuissa vuonna 2023. Birminghamissa hän selvisi puolimaratonista myös teknisesti vahvalla suorituksella, sillä huomautuksia tuli vain pari. Kilpailun loppuvaiheessa pohkeet alkoivat hieman kramppailla, mutta suurempia ongelmia hän ei kohdannut.
– Aikaisemmissa kisoissa on ollut sitä, että kun on väsynyt, frekvenssi hidastuu ja askelpituus kasvaa. Nyt tuntuu, että tekniikka pysyi koko ajan tosi hyvin. Oli vahvaa tekemistä, Jokinen kertoi.
Muista suomalaisista Veli-Matti Partanen sijoittui 14:nneksi ajalla 1.29.07 ja Joni Hava 16:nneksi ennätysajallaan 1.29.35. Partasen suoritusta vaikeutti kahden minuutin aikasakko maakosketuksesta.
– En saanut ollenkaan rentoa ja irtonaista askelta. Kahden minuutin aikasakko syö tällä matkalla aika paljon sijoitusta ja aikaa. En osaa sanoa missä kohti varoitukset tulivat. Reitti oli kaikille sama, en reitin piikkiin laita, Partanen sanoi.
Hava puolestaan oli tyytyväinen kauden parhaaseen kilpailuunsa, vaikka myönsi, että loppuun olisi voinut jäädä hieman enemmän voimia.
– Voi olla ihan tyytyväinen. Loppuun olisin voinut säästää vähän enemmän voimia. Ensimmäisellä kympillä oli helpompi kuin luulin, vikalla kympillä pahempi kuin luulin, Hava sanoi.





























