Malesiassa pelattava, golfin Euroopan kiertueen MaybankChampionship -kilpailu käynnistyi Mikko Korhosen osalta 73 (+1) lyönninkierroksella.
Tiiltä 10 kierroksensa käynnistänyt Korhonen teki ensimmäisenyhdeksikkönsä aikana yhden birdien ja neljä bogia. Jälkimmäiselläyhdeksiköllä Korhonen onnistui upottamaan birdien ja eaglen ja kirimäänkierroksensa pariin, kunnes toiseksi viimeisen reiän bogey nosti tuloksenplussan puolelle.
– Lämmintä oli, mutta ihan siedettävää. Pientä vesisadetta ja tuulta, elitodella kosteata. Aika vaikea alku taas, alkaa valitettavasti tullatavaksi. Ei kestä hermo jotenkin tätä peliä nyt. Kärsivällisyyttätarvittaisiin roimasti lisää, Korhonen sanoi.
Korhonen jakaa kilpailussa sijaa 82 kisan toisen suomalaisen TapioPulkkasen tapaan. Jatkokierroksille selviytyäkseen suomalaisten onperjantaina pystyttävä alittamaan par yhdellä tai kahdella lyönnillä.
Kisan johtotulos on 64 (-7). Sen pystyivät torstaina tekemään EspanjanNacho Elvira sekä Australian Marcus Fraser.
Lähde: Tiedote.
































